Sähköautolla reissuun

Takaisin

Olemme tähän mennessä käsitelleet juttusarjassamme sähköautoilua Etelä-Savossa sekä miten toimia julkisilla latausasemilla. Entäpä kun poistutaan omilta kotinurkilta ja lähdetään sähköautolla hieman pidemmälle? Sähköautolla pidemmän retken tekeminen poikkeaa hieman perinteisestä automatkailusta, mutta ei välttämättä aina negatiivisesti. 

Kuten kaikki jo tietävät, ei sähköauton kantama ole aivan samaa luokkaa, kuin modernien diesel- tai bensiinikäyttöisten autojen. Eikä latausasemaverkosto ole yhtä kattava kuin polttoaineen jakelupisteiden vastaava. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö matkanteko voisi olla jouhevaa ja mukavaa. 

Asennemuutos, onko sille edes tarvetta? 

Suurin osa meistä ajaa kerrallaan maksimissaan kahdesta kolmeen tuntia ilman pysähdyksiä. Tässä ajassa matka etenee normaalien kesärajoitusten mukaan Suomen maanteillä 150-250 kilometriä. 250 kilometriä taittuu yhdellä latauksella isolla osalla nykyisistä sähköautoista. Tämän jälkeen on jo aika nousta ja jaloitella hieman, kenties napata kuppi kahvia ja venytellä auki istumisesta jumiutuneet lihakset. Bensiini- tai dieselkäyttöisellä autolla tankki on tässä vaiheessa luultavasti vielä yli puolen välin, joten tauko kestää keskimäärin 10-15 minuuttia ja matka jatkuu. 

Sähköautoilija ei useinkaan pääse aivan näin nopeasti jatkamaan matkaa. Akkua harvoin päästetään aivan tyhjäksi, mutta tyhjästä n. 80% varaustasoon ja reilun 200 kilometrin kantamaan akun saa ladattua vajaassa 1,5 tunnissa. Moni uusi sähköauto pystyy vastaanottamaan paljon suurempiakin tehomääriä, jopa 350kW, jolloin 200km range saavutetaan alle 15 minuutissa. Vartti alkaa olla niissä lukemissa, mitä joka tapauksessa kahvikupin täyttöön menee. 

malli_sahkoauton_lataus_1

Mikkelistä Turkuun ja takaisin 

Mikkelistä on matkaa toiseen kauniiseen kesäkaupunkiin, Turkuun, 365 kilometriä Mäntsälän kautta. Monelle tuo matka alkaa olla riittävän pitkä siirtymä istuttavaksi yhdelle päivälle. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että Nissan Leaf startataan aamulla akun varaustason ollessa lähes täysi. Turun saaristoon risteilemään tähtäävä perhe pysähtyy ensimmäisen kerran Mäntsälään, jossa sijaitsee 50 kilowatin CHAdeMO-liittimellä varustettu latausasema; muista aina varmistaa, että suunnittelemallasi pysähdyspaikalla on autoosi yhteensopiva latausliitin. Moottoritienopeus syö sähköä enemmän kuin normaali maantienopeus, joten akun varaustaso lienee 170 kilometrin ajon jälkeen jossain 25-30% tietämillä. Perhe nauttii samalla lounaan ja jatkaa tunnin tauon jälkeen matkaa, akussa jälleen 90-95% varausta ja ajomatkaa tuolla energiamäärällä yli 240 kilometriä. 

Mäntsälästä on Turkuun vielä tasan 200 kilometriä, joten heille pitäisi jäädä hyvin kapasiteettia etsiä perillä paikka ladata akut täyteen yön aikana. Esimerkiksi Puutorin parkkihallissa on ilmainen lataus sähköautoilijalle ja pysäköinti maksaa 5€/yö. Kadunvarrella pysäköinti on maksutonta latauspaikoilla ja pysäköintiaika on rajoitettu neljään tuntiin. Joka tapauksessa vaihtoehtoja lataamiselle on useita.  

Matka Turkuun lounastauon kera kestäisi siis reilut viisi tuntia riippuen keskinopeudesta, joten perhe on hyvissä ajoin perillä ja iltaan mennessä akkukin on ladattu pikalatauksessa täyteen. Mikäli loppumatkasta näyttäisi siltä, että moottoritienopeus on syönyt kantamaa oletettua nopeammin, voi ottaa pikaisen tauon vielä Salossa tai Paimiossa pikalaturissa. 15 minuutin lataus tarjoaa n. 50km lisää rangea, mikä riittää varsin mainiosti varmistamaan, ettei matka lopu kesken viime metreillä.  

julkinen-latauspiste_171331745

Polttomoottoriautolla matkan olisi voinut kärsiä yhdellä istumalla, jolloin Google Mapsin mukaan matka ottaisi hieman yli neljä tuntia, jolloin paikan päällä olisi käytettävissä aikaa 2-3 tuntia enemmän, kun kotimatkakin otetaan huomioon. Jollekulle tämä voi olla ratkaiseva ero polttomoottorilla varustetun auton hyväksi, eikä sähköautoilu silloin ole vielä se oikea valinta hänelle. 

Matkanteon suurimmat sudenkuopat sähköautolla siis syntyvät, jos matkaa ei suunnittele etukäteen.

Matkanteon suurimmat sudenkuopat sähköautolla siis syntyvät, jos matkaa ei suunnittele etukäteen. Myöskin talvella matka-aika pitenee suhteessa enemmän kuin polttomoottoriautolla, koska energiankulutus kasvaa niin paljon, että esimerkiksi Leaf vaatisi kaksi pidempää lataustaukoa. Leafin uudella, 62 kW akustolla varustetulla versiolla matka taittuisi optimaalisissa kesäoloissa ilman taukoa ja talvellakin yhdellä lataustauolla, joten vaihtoehtoja polttomoottoriautolle alkaa aidosti olla myös pidempiä matkoja suunnitteleville. 

Sähköautojen kantaman pidentyminen sekä latausasemaverkoston laajeneminen tulevat lähitulevaisuudessa taklaamaan sen toisen ajoittaisen haasteen pidempien matkojen suunnittelussa. Pikalatausasemia on vielä suhteessa vähän, esimerkiksi CHAdeMO-liittimin varustettujen asemien välimatkat Turku-Mikkeli -akselilla ovat pisimmillään 56 kilometriä. Jos siis olet mitoittanut paluumatkasi siten, että lataat viimeisellä pätkälle akkuun vielä virtaa Kuortin ABC:lla, ja CHAdeMO-liittimin varustettu latausasema onkin huollossa tai kaikki pistokkeet varattuna, kestää hitaammalla latauksella riittävän energiamäärän lataaminen pitkään. Siksi onkin hyvä varmistaa sovelluksesta, että latausasema on käytössä ennen kuin ajat sen toiseksi viimeisen vaihtoehdon ohi. Lumme Lataus -appi näyttää aina, mikä latausaseman tilanne: onko latausasema toiminnassa, onko pistokkeita vapaana. 

Kotiin päästyäsi muista laittaa sähköauto lataukseen, koska kotilataus on aina se vaivattomin ja edullisin tapa tankata sähköautosi! 

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia näyttää energian uudet ulottuvuudet.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

29.10.2019 | sähköinen liikenne

Sähköauton päästöt - alkuperällä on väliä

Pohjoismaissa sähköautot ovat polttomoottoriautoja puhtaampia. Kun sähkö tuotetaan uusiutuvalla energialla, ei ilmastonmuutosta aiheuttavia...

09.10.2019 | blogi

Sähköauton latauspiste yritykselle - valttia imagolle

Kotileipomo Siiskonen ja Mikkelipuisto ovat hankkineet pysäköintialueilleen Lumme Energian latauspisteet sähköautoja varten. Mikkelipuiston...

14.08.2019 | sähköinen liikenne

Kuinka ekologista on sähköautoilu?

Sähköautojen kiivaimpien vastustajien pääargumentti on tämä: ”tehdas joka tekee sen sähkön, jolla auto kulkee, tuottaa joka tapauksessa hurjasti...