Vastuullisuus on meille iso asia. Niin iso, että oikeasti se ei mahtuisi tähän. Se on myös ihmeellinen asia, koska se tuottaa niin paljon iloa. Tavoitteenamme on olla Suomen vastuullisimpien yritysten kärkijoukossa. Kyllä, siellä huipulla auttamassa muitakin ylös. Olemme ehkä pienempi kuin joku muu, mutta sitäkin ketterämpi ja käytännönläheisempi. Ja ennen kaikkea tahtomme on suuri. Haluamme kokeilla, oppia ja kasvaa. Olla mukana hyvissä asioissa. Sellaisissa, jotka tukevat sekä ympäristön, ihmisten että yritysten hyvin vointia sulassa sopusoinnussa. Haluamme, että hyvä energia kiertää, löytää uusia polkuja ja uusia ihmisiä.
Pieni hyvä teko voi tuntua muruselta isossa maailmassa. Näistä murusista kuitenkin syntyy teko teolta yhä suurempi vaikutus, ja mitä useampi niitä tekee, sitä enemmän saamme aikaan. Vastuullisuus ei siis ole tylsää vaivannäköä. Se on pieniä hyviä tekoja, kuten vaikka uusiutuvan energian käyttöä, kotimaisten lähituotteiden suosimista, työmatkapyöräilyä tai valojen sammuttamista. Sinä voit olla se, joka innostaa jonkun toisen huomaamaan, että vastuullisuus on itse asiassa aika vastustamatonta.
Kaikkihan me haluamme pelastaa maailman. Yhdessä se vain on aika paljon helpompaa – ja kivempaa. Yrityksillä on ainutlaatuinen mahdollisuus valita tällä matkalla ohituskaista, sillä ne pystyvät vaikuttamaan isommin ja nopeammin. Meistä kaikkien yritysten tulisi toimia vastuullisesti, kääriä hihat ja tarttua näkemiinsä haasteisiin, sillä haasteet ovat mahdollisuuksia tehdä jotain merkityksellistä. Juuri siksi me olemme ryhtyneet sanoista tekoihin ympäri Suomen.
Olemme mukana Elinvoimainen järvilohi-hankkeessa, jonka tarkoitus on pelastaa äärimmäisen uhanalainen Saimaan järvilohi terveempien lohikantojen avulla istuttamalla poikasia Puulaan, Päijänteeseen ja Suonteeseen. Lisäksi tutkitaan virikekasvatusta poikasten menestymistä järvivaiheessa. Lumme Energia on suurin yksittäinen hankkeen tukija.
Liikunta on meille kaikille tärkeää kehon ja mielen ravintoa, siksi urheiluseurojen toimintaedellytyksiä ihmisten liikuttamiseksi on tuettava. Haluamme olla mukana tässä toiminnassa saman arvopohjan jakavien kumppaniseurojemme kautta paikallisesti ja lähellä ihmisiä.
Mitä paremmin yrittäjä voi, sen paremmin hän uskaltaa kasvattaa yritystään elinvoimaisemmaksi. Sivuiltamme voi ladata yrittäjille suunnatun hyvinvointi- ja vastuullisuusoppaan. Teemme myös yhteistyötä Suomen Yrittäjien ja alueellisten järjestöjen kanssa.
Järvitaimen on erittäin uhanalainen vaelluskala. Tuemme ELY-keskuksen ja Etelä-Savon kalatalouskeskuksen koordinoimaa hanketta, joka tähtää Mäntyharjun reitin taimenkantojen elvyttämiseen mäti-istutuksilla. Tukemme avulla hankitaan järvitaimenen mätiä ja biohajoavia ekologisia mätirasioita.
Olemme myös tukemassa kaupunkipurojen kunnostusta kalastus- ja virkistyskäyttöön mm. taimenen mäti-istutuksin.
CO2-vapaa vesivoimamme on sertifioitua ja alkuperävarmennettua uusiutuvaa vesivoimaa. CO2-vaapaasti tuotetun sähkön valitseminen on konkreettinen ympäristöteko, joka tukee kestävää kehitystä.
Meiltä saat virtaa myös sähköautoihin ja latauspisteissämme tankkaat autoosi EKOenergiaa, joka hyödyntää 100 % metsätalouden sivutuotteita. Voit itse vaikuttaa siihen, miten ympäristöystävällisesti liikut.
Haluamme auttaa yrityksiä ja yrittäjiä löytämään uusia keinoja kasvattamaan myyntiä. Lumme-tiimi on sähköinen asiakasetuohjelma, jossa kumppaniyrityksemme voivat
tarjota etuja ja alennuksia asiakkaillemme.
Prikaatinkatu 3 A, PL 40,
50101 Mikkeli
Y-tunnus 2038931-6
Olemme aina apunasi, kun haluat löytää tarpeisiisi parhaiten sopivinta sähköä. Ollaan kuulolla!