Polttopuun ostajat suosivat koivua, mutta muut puulajit voivat olla energialähteenä edullisempia. Lämmityksen tehoon vaikuttaa myös puun kosteus ja tulisijan hyötysuhde. Lue lisää vinkkejä.
Tuohipintainen koivuklapi on kaunis katsella, siitä ei jää pihkaa sormiin eikä se räisky palaessaan. Koivun suosioon on ehkä vaikuttanut myös polttopuuksi sopivan raaka-aineen hyvä saatavuus, nopeakasvuisuus ja havupuiden suosiminen talousmetsissä.
Vertailuhinta lämpöarvosta
Polttopuiden käytön lisääntyessä koivuklapien suosio ja hinta ovat kuitenkin nousseet, ja havupuu tai sekapuu on nyt kuutiohinnaltaan edullisempaa. Koivu on ominaispainoltaan tiheintä, ja sen lämpöarvo on tilavuuteen nähden paras normaaleista polttopuina käytettävistä puulajeista. Jos vertailu tehdään painon perusteella, puulajien erot ovat hyvin pienet: mänty yltää jopa samaan koivun kanssa. Tilavuudeltaan saman klapimäärän lämpöarvo on männyllä kuitenkin 20 prosenttia pienempi kuin koivulla. Silloin esimerkiksi 90 euroa/irtokuutiometri maksavan koivuklapin vertailuhinta männyllä on 72 euroa/irtokuutiometri.
Polta vain kuivia puita
Puiden tulee olla riittävän kuivia, jotta ne palavat puhtaasti. Kosteus on silloin 15–20 prosenttia puun painosta. Ylimääräinen kosteus heikentää palamisprosessia, ja isompi osa energiasta kuluu kosteuden haihduttamiseen. Kaatotuoreen puun kosteus on 45–55 prosenttia puulajista, kasvupaikasta ja kaatoajankohdasta riippuen. Ennen uuniin laittoa puusta on siis haihdutettava yli puolet sen sisältämästä kosteudesta. Kevättalvella tehdyt klapit kuivuvat normaalisti ulkona ilmavassa ja aurinkoisessa paikassa loppukesään mennessä. Koivu kuivuu muita puulajeja hitaammin, ja sitä onkin hyvä kuivattaa yli vuoden. Kuiva puu tuntuu kädessä kevyeltä, sahauspinnassa näkyy pieniä halkeamia ja vastakkain lyötäessä kuuluu terävä ”kilahdus”. Tarkemman tiedon saa kosteusmittarilla, jonka piikit tulee painaa puun sisäpintaan esimerkiksi ennen mittausta tehdystä sahauksesta.
Varastointi on osa prosessia
Hyvä puuliiteri on iso apu polttopuiden käsittelyssä. Sinne sopivat vähintään yhden lämmityskauden puut, tai parhaimmillaan varasto riittää kahden talven tarpeiksi. Viimeisenä laitetut puut saavat silloin kuivua ylivuotisiksi ja ovat varmasti riittävän kuivia käyttöön. Liiterissä maakosteus on eristetty mutta rakenne niin ilmava, että puut tuulettuvat riittävästi eikä hometta pääse syntymään.
Toimiva puuliiteri on olennainen osa polttopuuketjua. Kahdessa osastossa olevasta tilasta on helppo ottaa käyttöön kuivimmat puut.
Talon seinustoille tehdyt puupinot ovat harvoin toimivia puuvarastoja, sillä kosteussuojausta ja ilmanvaihtoa on vaikea saada toimivaksi yhdistelmäksi. Autotallissa ja sisällä asuinrakennuksessa olevat varastot puolestaan saattavat muodostaa paloturvallisuusriskin, jos käytössä ei ole puuvarastoksi rakennettua osastoitua tilaa.
Poltettavat puut on hyvä tuoda sisälle vuorokautta aikaisemmin, jolloin puun pinta ehtii kuivahtaa ja sytyttäminen on helpompaa. Ilmavassa kantimessa kuivuminen tapahtuu paremmin kuin muovisessa kestokassissa.
Lämpö talteen ja päästöt minimiin
Tulisijan hyötysuhde on tärkeä tekijä polttopuiden sisältämän energian saamisessa hyötykäyttöön. Uusissa tulisijoissa päästään parhaimmillaan yli 75 prosentin hyötysuhteeseen, vanhoissa se voi olla vain reilut 50 prosenttia. Suoraan hormiin savukaasut johtavassa avotakassa yli puolet energiasta voi mennä harakoille.
Toinen merkityksellinen asia on oikea palaminen. Poltettaessa puu ensin kaasuuntuu, ja kaasut tarvitsevat lisää ilmaa palamiseen. Uunin ilmansäätö onkin keskeinen asia, jonka avulla hallitaan palamisen puhtautta. Arinan kautta tulevalla ensiöilmalla voidaan säädellä kaasuuntumista ja uuninluukun ilma-aukkojen avulla kaasujen palamiseen vaikuttavan toisioilman määrää. Savupiipusta tuleva savu kertoo palamisen onnistumisesta. Harmaa, vaalea savu on merkki onnistumisesta, kun taas tumma, haiseva savu kertoo epäpuhtaasta palamisesta. Puut voivat olla liian märkiä tai ilmamäärä liian pieni.
