Olemme valinneet sinulle kaksi eri tapaa tehdä hyvää; Kotimaiset metsähiilinielut ja EU päästöoikeudet. Voit valita näistä itsellesi mieluisimman. Metsähiilinielu ilmastoyksiköt tulevat suomalaisista metsistä, jotka toimivat tehokkaina hiilinieluina. Metsät sitovat merkittävän osan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Päästöoikeudet tulevat EU:n päästökauppajärjestelmästä, joka on ollut olemassa jo vuodesta 2005 asti, ja se on yksi maailman luotettavimmista kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen keskittyvistä järjestelmistä. Kun ostat päästöoikeuksia, pienennät samalla EU:n päästökaupan kiintiötä.
Ilmaston lämpeneminen on yksi tämän hetken suurimmista maailmanlaajuisista kriisisestä. Tärkein tavoitteemme on rajoittaa ilmastonlämpiäminen 1,5 asteeseen. Se on vielä mahdollista ja jokainen voi siihen vaikuttaa. Tärkeintä on tehdä itselleen sopivan kokoisia tekoja arjessa. Ilmastoteko -palvelu on yksi helpoimmista tavoista vaikuttaa.
Ilmastoteko-palvelun kautta ostettavat metsähiilinielu ilmastoyksiköt tulevat Jyväskylästä, Viitasaaresta ja Pihtiputaalta. Kohteissa noudatetaan sitä sertifiointijärjestelmää, johon metsänomistaja kuuluu (PEFC tai FSC). Kotimaisten metsien kasvun lisäisyyteen perustuvien hiilinieluhankkeiden ilmastoyksiköt tuottavat Green Carbon ja niillä on ISO 14064 -standardi.
Päästöoikeudet tulevat EU:n päästökauppajärjestelmän kautta, joka on ollut olemassa jo vuodesta 2005 asti, ja se on yksi maailman luotettavimmista kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen keskittyvistä järjestelmistä. Päästöoikeudet ovat hyvin kontrolloituja ja tarkkaan valvottuja.
Lumme Energian Ilmastoteko-palvelun avulla voit hyvittää hiilijalanjälkeäsi. Pienen kuukausimaksun turvin voit hidastaa ilmaston lämpenemistä ja auttaa monimuotoista luontoa kasvamaan ja kukoistamaan.
Ilmastoteko XS 1300 kg CO2/v, joka vastaa kerrostaloyksiön asumisen päästöjä, lähes kolmea meno-paluulentoa Keski-Eurooppaan, autoilua 9050 km tai jopa 1300 maitolitran tuotantoa. Ilmastoteko XS alkaen 5,90 €/kk
Ilmastoteko S 2200 kg CO2/v, joka vastaa kerrostalokaksion asumisen päästöjä, lähes viittä meno-paluulentoa Keski-Eurooppaan, autoilua 15 310 km tai jopa 468 kertaa sähkösaunan lämmitystä. Ilmastoteko S alkaen 10,90 €/kk
Ilmastoteko M 3240 kg CO2/v, joka vastaa kerrostalokolmion asumisen päästöjä, lähes seitsemää meno-paluulentoa Keski-Eurooppaan, autoilua 22 547 km tai lähes 690 kertaa sähkösaunan lämmittämistä. Ilmastoteko M alkaen 15,90 €/kk
Päästömäärävertailut: Green Carbon asumisen hiilijalanjäljen laskenta ja openco2.net
Päästöoikeudet, jolloin EUn päästökaupan kiintiö pienenee ja päästöjä estetään syntymästä muualla. Valitsemalla päästöoikeudet kumoat omia päästöjäsi ja teet vaikuttavan ja toimivan ilmastoteon.
Kotimaiset metsähiilinielut, jolloin metsään tuotetaan lisäistä kasvua ja näin ollen metsät sitovat enemmän ilmakehässä olevaa hiilidioksidia. Valitsemalla kotimaiset metsähiilinielut olet mukana tukemassa Suomen tavoitteita olla hiilineutraali vuonna 2035.
Monilla arkisilla valinnoilla on vaikutusta hiilijalanjälkeen. Voit nipistää energiankulutuksestasi jopa yli kymmenen prosenttia muuttamalla vähän asumistottumuksiasi. Tärkeintä on tehdä itselleen sopivan kokoisia tekoja arjessa. Poimi blogistamme talteen parhaat vinkit, joiden avulla vaikutat ympäristöön – ja usein myös sähkölaskusi loppusummaan!
Vastuullinen ja vastustamaton aurinkosähkö on täällä.
Tilaa tästä 100% aurinkosähköä.
Sopimus on määräaikainen 24 kk.
Hinnat sis. alv. 24 %
Uusiutuvaa, ympäristöystävällistä ja kotimaista - 100% aurinkoenergiaa.
Sopimus on määräaikainen 12 kk.
Hinnat sis. alv. 24 %
Nappaa tästä monen suosikkisähkö!
100% uusiutuvaa vesivoimaa vaivattomasti, samalla edukkaalla hinnalla joka hetki. Valitsemalla vesisähkön tuet ympäristöprojekteja.
Sopimus on määräaikainen 24 kk.
Hinnat sis. alv. 24 %
Haluatko tehdä kestäviä valintoja ja lisätä uusiutuvan energian käyttöä Suomessa? Tilaa tästä 100 % tuulisähköä!
Sopimus on määräaikainen 24 kk.
Hinnat sis. alv. 24 %
Puhdasta myötätuulta kotiisi - siis 100% uusiutuvaa, hyvällä tuulella tuotettua sähköä!
Kun tilaat nyt on kuukausimaksusi ensimmäisen 3 kuukauden ajan 0 euroa.
Sopimus on määräaikainen 12 kk.
Hinnat sis. alv. 24 %
Valitse 100 % uusiutuvilla energialähteillä tuotettua Olympiasähköä, tuet nuorten lahjakkaiden urheilijoiden olympiavalmennusta.
Kun tilaat nyt, on kuukausimaksusi ensimmäisen 6 kuukauden ajan 0 euroa!
Sopimus on määräaikainen 24 kk.
Hinnat sis. alv. 24 %
Tilaa nyt Pörssisähkö EKO - saat 6 kuukauden ajan kuukausimaksut veloituksetta!
Haluatko hyödyntää sähkön hinnan vaihtelut tunnin tarkkuudella ja että sähkösi on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä? Valintasi on silloin Pörssisähkö EKO.
Sähkön hinta seuraa sähköpörssiä tunnin tarkkuudella. Pörssisähkön tuntihintaan lisätään marginaali 0.90 snt/kWh. Sopimus on voimassa toistaiseksi.
Hinnat sis. alv. 24 %
Mitä jos saisit sähkösi pienen pieneen pakettiin?
XS on passeli paketti alle 45m2 kerrostaloyksiöön. Kun tilaat nyt, on ensimmäinen kuukausimaksusi pyöreät 0 euroa.
Tämän paketin kiinteällä kuukausimaksulla voit käyttää sähköä 125 kWh kuukaudessa.
Hinnat sis. alv. 24 %
Mitä jos saisit sähkösi pieneen pakettiin?
Onko kotinasi kerrostalokaksio tai -kolmio? Tässä on sinulle sopiva sopimus! Kun tilaat nyt, on ensimmäinen kuukausimaksusi pyöreät 0 euroa.
Tämän paketin kiinteällä kuukausimaksulla voit käyttää sähköä 250 kWh kuukaudessa.
Hinnat sis. alv. 24 %
Mennäänkö mediumilla?
Onko kotisi kerrostalokolmio tai rivitalokaksio? Jos uudessa kodissasi ei ole suoraa sähkölämmitystä, tämä paketti on sinulle sopivan kokoinen.
Tämän paketin kiinteällä kuukausimaksulla voit käyttää sähköä 500 kWh kuukaudessa.
Hinnat sis. alv. 24 %
Prikaatinkatu 3 A, PL 40,
50101 Mikkeli
Y-tunnus 2038931-6
Olemme aina apunasi, kun haluat löytää tarpeisiisi parhaiten sopivinta sähköä. Ollaan kuulolla!