Yhdessä olemme enemmän

Takaisin

Tänään Lumme Energia ja Loiste Sähkönmyynti yhdistävät voimansa. Kahdesta hyvästä ollaan tekemässä yksi erinomainen. Molempien tavoitteena on alusta lähtien ollut mahdollistaa asiakkaille paremmat ja monipuolisemmat palvelut ja tähän pystymme parhaiten yhdessä. Paikallinen elinvoimaisuus, aitous ja erinomainen asiakaskokemus ovat teemoja, jotka tulevat ohjaamaan meitä myös jatkossa.

Vastuullisuus on asia jonka otamme hyvin vakavasti. Välitämme asiakkaistamme ja ympäristöstä, jossa elämme. Kotimaisena toimijana haluamme olla mukana edistämässä luonnon monimuotoisuutta ja sen säilymistä. Kehittyvät energiaratkaisumme ja -palvelumme mahdollistavat asiakkaille ja sidosryhmille ilmastoystävällisemmän arjen. Olemme olemassa sinua varten ja varmistamassa, että saat käyttöösi parhaat mahdolliset energiaratkaisut nyt ja tulevaisuudessa.

Haluamme joka päivä olla luottamuksesi arvoinen.

Se tarkoittaa ostamisen ja asioinnin helppoutta, kasvollista palvelua ja yhä parempia energiaratkaisuja arkeesi. Ja vaikka asiointi hoituukin sähköisesti paikasta riippumatta, on paikallisuus meille hyvin tärkeää. Asiakaskokemus syntyy aina paikallisesti, siinä paikassa ja hetkessä, jota yhdessä elämme.

Yhteinen taipaleemme alkaa tänään 1.4.2021. Asiakkaanamme yhdistyminen ei vaadi sinulta toimenpiteitä. Sopimuksesi jatkuvat ennallaan ja mikäli sinulla tulee kysyttävää, voit aina olla meihin yhteydessä.

Pysytäänhän kuulolla, tarinamme on vasta alkamassa!

Johanna Viskari

Kirjoittaja

Johanna Viskari on Lumme Energian asiakaskokemusjohtaja. Ikuinen oppija, joka on aidosti kiinnostunut kaikesta ympäristössään tapahtuvasta uudesta ja yllättävästä. Välittäminen ja kuuntelu tuovat voimavaroja yhdessä tekemiseen ja johtamiseen. Arvon luominen yhdessä asiakkaiden kanssa aikaansaa mahtavia ahaa-elämyksiä ja tuottaa energiaa elämään.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

23.02.2024 | uutinen

Energialähettiläämme Aku Partanen kävelee alle kymmenen kilometrin matkat

Lumme Energian energialähettiläs, kilpakävelyn Suomen mestari Aku Partanen ei hevillä hyppää autonrattiin. Alle kymmenen kilometrin matkat sujuvat...

18.01.2024 | uutinen

Energialähettiläs Ida Hulkko haastaa lisäämään kasvisruokapäiviä viikkoon

Lumme Energian energialähettiläs, kilpauimari Ida Hulkko panostaa arjessaan kestäviin valintoihin. Pitkän radan EM-mitalisti ei tuhlaa vettä sen...

29.12.2023 | blogi

Aurinkopaneelien asennus omakotitaloon – Ota nämä asiat huomioon!

Harkitsetko aurinkopaneelieita omakotitalon katolle? Jos omakotitalon katolle paistaa kesäkuukausina jatkuvasti aurinko, voi kodinomistajaa alkaa...