Vilja Schepel arvostaa luontoa ja vanhaa rakennusperinnettä

Takaisin

Luonto, energiansäästäminen ja ilmastomuutoksen hillitseminen ovat tärkeitä asioita Huvila ja Huussi -ohjelmasta tutulle Vilja Schepelille. Kierrättämällä, korjaamalla ja maalaisjärkeä käyttämällä säästyy asumiskuluja ja samalla luonto.

Vilja Schepelin erikoinen sukunimi herättää mielenkiintoa hänen sukujuuriaan kohtaan. Ne juontavatkin isän kautta Hollantiin.

– Isän äiti oli suomalainen sairaanhoitaja, joka talvisodan aikana tapasi hollantilaisen rintamakirurgin, perusti perheen ja muutti Hollantiin. Kesäisin perhe vieraili usein Suomessa. 1970-luvun alussa isä osallistui kansainväliselle työleirille Lapissa, ihastui Suomeen ja muutti asumaan pysyvästi tänne äitinsä kotimaahan, vaikka ei osannut kieltä. Pian hän pääsi opiskelemaan agronomiksi, kertoo Vilja sukunsa tarinaa. Ulkomaalaiset eivät saaneet siihen aikaan omistaa maata. Siksi Viljan isä, Ilmari, muutti valmistuttuaan vuokraviljelijäksi Valamon luostariin Heinävedelle Viljan ollessa pieni. Luonnonmukaisen viljelyn uranuurtajana ja puolestapuhujana tunnettu Ilmari Schepel harjoitti luomutuotantoa ja kasvatti lampaita Valamossa.

– Meillä oli silloin 200 lammasta, ja kesäisin myytiin turisteille mansikoita, hymyilee Vilja. – Heinävesi oli hieno paikka. Ihmiset olivat mukavia, asiat lutviutuivat ja huumoria oli aina mukana.

Vilja-Schepel_Cash1Mökkiremontteja ympäri Suomen

Käytännöllisyys on periytynyt isältä tyttärelle. Viljan yritys, Finnralia Oy, on keskittynyt remontointiin ja korjausrakentamiseen.

– Yritys tuli kuvioihin mukaan 10 vuotta sitten tavattuani David Myersin. Meillä oli samanlainen suhtautuminen työhön ja sen tekemiseen. Me rakastamme haasteita ja heittäydymme. Yritys on yhteinen ja vapaa-aikaa vähän. Onneksi meillä on ollut mukavasti töitä koko yrityksen historian ajan.

Molemmat yrittäjät ovatkin tulleet suomalaisille tutuiksi Huvila ja Huussi -ohjelmasta: Vilja remonttikoordinaattorina ja David työtä pelkäämättömänä rakentajana. Katsojaakin joskus hirvittävät valtava tekemisen meininki ja työtahti, jolla valmista tuntuu tulevan hetkessä. Lopputulos on silti aina upea.

– Aikataulut ovat tiukat, ja monta palloa on ilmassa. Mutta meillä on huikea tiimi töissä. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja työnteko on hauskaa, vaikka yllätyksiäkin joskus tapahtuu. Korjausrakentaminen, tv-tuotanto ja suomalaiset, joskus pitkään hoitamattomina olleet mökit ovat haastavia yhteensovitettavia, mutta kaikesta selvitään, kertoo Vilja.

Vihreät asiat lähellä sydäntä

Kuinka tärkeitä asioita ilmastonmuutos, energiatehokkuus ja energian säästäminen ovat?

– Todella tärkeitä asioita. Pienestä pitäen olen suhtautunut niihin vakavasti, kiitos vanhempieni. Energiatehokkuus korostuu rakentamisessa tällä hetkellä vahvasti. Vähän pelottaa, että kodeissa aletaan tehdä samoja virheitä kuin 1970-luvun energiakriisin aikana. Lisäeristämisinnossa tilkitään kaikki tärkeät ilmaraot, tukitaan ilmanvaihto, tehdään taloista umpioita ja unohdetaan rakennuksen fysikaalisuus ja asumisterveys. Sukkahousuja on vuosien mittaan revitty korvausilmaventtiileistä paljon, huokaa Vilja. – Kannattaa myös miettiä, miten voisi itse tuottaa käyttämäänsä energiaa.

Kierrätyksessä ja säästämisessä Viljalla on pitkät perinteet jo työn puolesta. Aikoinaan ura Oranssi ry:ssä rakennustyöpajan ohjaajana ja Oranssi Asunnot Oy:llä isännöitsijänä, toimitusjohtajana ja projektinvetäjänä opetti tarkkaa materiaalien käyttöä. Päinvastoin kuin rakennusalalla nyt, yhdistyksen aikana työ ei niinkään maksanut mutta materiaalit kyllä.

– Me kierrätimme jo silloin paljon. Puiset keittiökaapit voi tuunata, vessanpöntön saa kuntoon vaihtamalla tiivisteet. Onneksi nyt sosiaalinen media antaa jatkuvasti hyviä vinkkejä kierrättämiseen, miettii Vilja.

Mitä vinkkejä antaisit energiaremonttia miettivälle?

– Ilmanvaihto on todella tärkeä asia. Jos vanhassa talossa tukitaan korvausilmaventtiilit ja esimerkiksi sytytetään takka, se tarvitsee happea ja repii sitä vääristä paikoista: lattian rakosista ja kellarista ja ties mistä. Silloin tulee helposti vedon tunne ja lämmitys valuu hukkaan. Teet myös karhunpalveluksen itsellesi poistamalla raittiin ilman sekä itseltäsi että takalta.

Viljan mielestä vanhojen talojen rakennustekniikkaa kannattaa kunnioittaa. Siihen kannattaa myös tutustua kunnolla, etenkin jos ostaa vanhan talon. – Korjaaminen voi muuttua rakennusvirheeksi, jos käytät väärää materiaalia. Esimerkiksi lateksilla maalaaminen estää hirsiseinän ja vanhanaikaisen ilmaraottoman puurankaseinän hengittävyyden. Silloin maali ei pysy ulkoseinässä vaan hilseilee ja irtoilee paloina pois.

– Asumisessa on hyvä ottaa maalaisjärki käyttöön. Vanha kansa tiesi, että talosta täytyy pitää huolta jatkuvasti eikä vain tehdä isoa remonttia 20 vuoden välein. Paljon voi tehdä itse, ja jokainen osaa, painottaa Vilja.


Mistä itse saat energiaa, Vilja Schepel?

Vapaa-aikaa on vähän, mutta kyllä koiran kanssa kävely metsässä tai parhaimmillaan veden äärellä nollaa kiireisimmänkin päivän. Jos päivä on ollut todella tiukka, aloitetaan rauhassa ilman musiikkia ja sen jälkeen mennään musiikin tahdissa. Talvella avannossa kehosta kaikkoavat viimeisimmätkin stressipesäkkeet.

 


Vilja Schepel kertoo tulevissa asiakaslehdissä ja energiansäästöviikolla lisää vinkkejä energian säästämiseen ja energiaremontointiin.

 

 

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

27.03.2024 | Omalumme

Näin lataat akut turvallisesti

Tiedätkö, miten erilaisia akkuja ladataan turvallisesti ja miten toimit, jos akkupalo syttyy? Katso ohjeet ja ehkäise vaara ennalta.

21.03.2024 | Omalumme

Valitse Joustosähkö!

Hyödy edullisesta pörssisähköstä ja säästy suurimmilta hintapiikeiltä.

20.03.2024 | Omalumme

Yhdistelmäkodinkoneet sopivat pieneen kotiin

Kuivaava pyykinpesukone, yhdistelmäuuni, tasoliesituuletin ja jääkaappipakastin ovat kompromissiratkaisuja tilansäästön ja laitteen ominaisuuksien...