Uudet ilmalämpöpumput ovat entistä älykkäämpiä

Takaisin

Ilmalämpöpumpun vaihtamista uuteen kannattaa harkita, etenkin jos se alkaa olla jo käyttöikänsä päässä. Uudet laitteet säästävät mukavasti sähkölaskussa ja ovat lisäksi ympäristöystävällisempiä, hiljaisempia ja helposti säädettäviä myös etänä.

Ilmalämpöpumpun keskimääräiseksi käyttöiäksi lasketaan 10–15 vuotta. Elinkaaren pituuteen vaikuttavat muun muassa, onko pumppu asennettu oikein, miten ja kuinka paljon sitä käytetään sekä tietysti laite itsessään. Kuten tekniikassa yleensä, halvin tuote ei ole pitkäikäisin.

Pumppua pitää huoltaa ja kannattaa korjatakin, mutta vain tiettyyn tasoon asti. Uusimisen aika on, kun korjauksista alkaa tulla arkea, koska silloin vanha pumppu muuttuu kalliiksi käyttää.

Oireistakin voi arvioida uusimisen tarvetta. Jotakin on vialla, jos pumppu ei enää tuota lämpöä ja viileyttä normaalisti tai jos lämpötila ei pysy tasaisena. Myös käyntiäänen koveneminen kertoo alkaneesta vauriosta.

ilmalämpöpumpun korjaaja

Ammattilainen osaa arvioida pumpun kunnon parhaiten. Ammattilainen myös mitoittaa uuden, juuri teille sopivan pumpun. Liian pientä ei kannata ostaa, sillä silloin pumppu joutuu työskentelemään jatkuvasti. Lämmitettävään tilaan nähden liian iso pumppu taas toimii lyhyin jaksoin käynnistyen ja taas sammuen, mikä ei sekään ole energiatehokasta.

Parempia hyötysuhteita

Modernit ilmalämpöpumput taikovat lämpöä selvästi kylmemmästä kuin vanhat. Samalla ne kuluttavat vähemmän sähköä sekä ovat ympäristöystävällisempiä ja toiminnoiltaan entistä monipuolisempia.

Etevimmät laitteet toimivat parhaassa energialuokassa A+++. Myös kahden ja yhdenkin plussan laitteita on markkinoilla. Energiamerkinnät uudistuvat lähivuosina niin, että plussista luovutaan ja laitteet skaalataan luokkiin A–G. Jatkossa siis mitä lähempänä A-luokkaa laite on, sitä vähemmän se kuluttaa sähköä.

Niin sanottu SCOP-arvo on kiintoisa vertailuluku. Se kertoo laitteen keskimääräisen hyötysuhteen vuositasolla, eli kuinka monta kilowattia pumppu tuottaa lämpöä per yksi laitteen kuluttama kilowatti sähköä. Parhaiden mallien SCOP-arvo on nyt yli kuusi, markkinoiden heikoimmat jäävät alle neljään. Vanhojen ja uusien pumppujen väliset hyötysuhteen erot ovat merkittäviä.

Uusissa ilmalämpöpumpuissa käytetään R32-kylmäainetta. Sen hiilidioksidikuormitus ympäristölle on alle kolmannes verrattuna aiempaan R410-kylmäaineeseen. Lisäksi uusissa laitteissa on kylmäainetta aiempaa vähemmän, joten ne ovat tältäkin osin ympäristöystävällisempiä.

Kaiken kaikkiaan valmistajat ovat kuunnelleet käyttäjiä ja parantaneet laitteitaan. Siksi uusille pumpuille povataan nyt entistä pidempää käyttöikää.

Dataa ja mukavuutta

Useita uutuuspumppuja hallitaan etänä älypuhelimen sovelluksella tai tietokoneella internetin kautta. Fiksuimmat sovellukset keräävät dataa pumpun toiminnasta, kuten lämpötiloista ja sähkönkulutuksesta, ja esittävät sen kuvina käyttäjälle. Moni pumppu on liitettävissä rakennuksen sähkönkäytön ohjausjärjestelmään.

Pientä arjen luksusta edustaa tekniikka, jossa ilmalämpöpumpun sisäyksikkö skannailee huoneen lämpötiloja eri korkeuksilta ja eri suunnista tunnistaen samalla tilassa olevat ihmiset. Tietojen perusteella laite suuntaa puhalluksen niin, että vedon tunteelta vältytään. Kun tila tyhjenee, pumppu siirtyy energiansäästötilaan automaattisesti.

Asumismukavuutta kohentavat pumppujen ilmanpuhdistustoiminnot. Valmistajien mukaan niillä voidaan poistaa suurin osa huoneilman pienhiukkasista. Uudet pumput ovat kuiskaavan hiljaisia matalimmalla puhallusteholla. Suurimmalla puhallusteholla melu tyypillisesti nousee tiskikoneen tasolle.

Oikea käyttökin säästää

Kodin patteritermostaatit kannattaa säätää kytkemään lämmitys päälle pari kolme astetta alemmassa lämpötilassa kuin ilmalämpöpumppu. Tällöin vältytään käyttämästä kahta lämmitysjärjestelmää yhtä aikaa. Pumppu toimii ensisijaisena lämmönlähteenä koviin pakkasiin asti, ja patterit astuvat kuvaan, kun pumpun teho ei enää riitä.

Toinen hyvä ohje etenkin peruspumpuille on, ettei niitä käytetä jatkuvasti automaattitoiminnolla. Automaattiasetus koettaa pitää huonelämpötilan vakaana väkisin, joten jos lämmität uunia ja huonelämpötila nousee hetkellisesti, pumppu siirtyy jäähdytystoiminnolle. Osassa uusia pumppuja on jo niin sanottu takkatoiminto, joka poistaa pulman tekoälyn ohjaamana.

Entä pitäisikö ilmalämpöpumpun olla päällä aina? Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Sähkönsäästön näkökulmasta voidaan kuitenkin ajatella, että jos pumpun napsauttaa päälle vaikkapa vasta töistä tultuaan, laite joutuu puhkumaan täydellä teholla, mikä voi kuluttaa sähköä enemmän kuin pyöriminen pienellä teholla läpi vuorokauden.

Ilmalampopumpun_likaiset_suodattimet

Muista huoltaa

Omatoimisen huollon tärkein toimi on sisäyksikön suodattimen puhdistus ja vaihtaminen. Jos suodattimen päästää liian likaiseksi, pöly voi yltää ja tarttua lämmönvaihtokennon pintaan. Silloin pumppu ei enää toimi tehokkaasti vaan kuluttaa turhaan sähköä. Kaikki muut huollot ja korjaukset kuuluvat ammattilaiselle, sillä töihin tarvitaan kylmälaiteasentajan ja sähköasentajan pätevyys.

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

02.05.2024 | Energiaa

Lisälaitteiden avulla lisäät kasvihuoneesi kukoistusta vähemmällä vaivalla

Tasainen kastelu, toimiva ilmastointi ja varjostus saavat kasvit kukoistamaan. Lisälaitteet säästävät aikaa ja vaivaa hoitajalta.

24.04.2024 | Energiaa

Sisäilmasta parempaa ilmanpuhdistimien ja kostuttimien avulla

Keväällä siitepöly ja katupöly aiheuttavat oireita allergioista ja hengityselinsairauksista kärsiville. Talvella kiusaa kuiva huoneilma. Laitteista...

17.04.2024 | Energiaa

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon? – hyödyt ja tarvittavat toimenpiteet

Ilmalämpöpumppu tuo kerrostaloasumiseen uutta mukavuutta ja helpotuksen kesähelteisiin. Näin asiat hoidettiin Liena Silenin ja Raimo Ala-Mäyryn...