Unelmien uunit – mitä kaikkea uudet uunit jo osaavat

Takaisin

Terveellisesti höyryttäen tai rapeaksi grillaten. Moderneissa sähköuuneissa vaihtoehtoja riittää eikä puhdistamisenkaan kanssa tarvitse tuskastua.

Uuneissa on nykyisin ominaisuuksia, joista kotikokki tai -leipuri ei vielä joitakin vuosia sitten osannut uneksiakaan. Monessa kodissa keittiön ikääntynein kodinkone on sähköliesi, eikä sitä tule vaihdettua, vaikka uunin kiertoilmaominaisuus olisi enää muisto vain. Usein liesi uusitaankin muun keittiöremontin yhteydessä tai vasta pakon edessä.

Uusi uuni on aivan varmasti edeltäjäänsä kaikin tavoin parempi. Hyvätasoisessa sähköuunissa lämpö pysyy tasaisena, joten siinä on helppo paistaa myös herkkiä leivonnaisia. Edullisimmat kodinkoneliikkeiden ja rautakauppojen tarjousliedet voivat maksaa jopa alle 300 euroa. Käyttömukavuutta parantavat erikoisominaisuudet nostavat uunin hintaa. Kannattaa miettiä, minkälaisille ominaisuuksille on eniten käyttöä.

Perinteisiä tasalämpöisiä uuneja on markkinoilla enää lattiamallisissa liesimalleissa. Useimmissa uusissa uuneissa on ainakin energiaa säästävä kiertoilmatoiminto. Kiertoilmauuneissa on erillinen kuumennusvastus puhaltimen ympärillä. Puhallin pyörittää kuumaa ilmaa tasaisesti uunin jokaiseen nurkkaan. Uuni ei tarvitse esilämmitystä, paistoaika on lyhyempi ja riittävä lämpötila noin 20 astetta matalampi kuin ylä-alalämpöuunia käytettäessä. Uunissa voi myös paistaa useita pellillisiä kerrallaan. Kiertoilmaa voi käyttää myös ruokien sulattamiseen sekä esimerkiksi kasvisten kuivaamiseen.

Electrolux
Electroluxin erillisuunin höyryssä herkulliset muffinit syntyvät kotioloissa takuuvarmasti. Gigantti.

Vaikka ilmankin varmasti pärjää, monet uunien uusista ominaisuuksista ovat hyvin käteviä. Pizzatoiminto takaa rapean pohjan paitsi pizzoille myös leiville. Höyryuuneilla voi valmistaa erityisen terveellistä ruokaa ja meheviä leivonnaisia. Myös uunien automatiikka on kehittynyt. Moni uuni osaa valita paistoajan ja lämpötilan, kun sille kerrotaan kypsennettävän raaka-aineen tiedot ja paino.

Aputoiminnot tekevät ruoanlaitosta helpompaa ja tekniikasta kiinnostuneille myös hauskempaa. – Innovatiivinen teknologia avustaa uunin käytössä visuaalisesti esimerkiksi älypuhelinsovelluksen kautta. Uuni ehdottaa ruokalajille sopivaa toimintoa, lämpötilaa ja kypsennysaikaa, kertoo myyntipäällikkö Sami Viitanen Gigantista.

Uuni ei oikeastaan olekaan pelkkä ruoankypsennysväline vaan ruoanlaiton uudistava edistyksellinen työkalu, joka innostaa kokeilemaan uusia reseptejä.

Älyuunit vahtivat ruokaa ja leivonnaisia puolestasi – jopa silloin, kun uunissa on useita ruokalajeja samanaikaisesti. Ne ehdottavat reseptejä ja neuvovat ruoanlaiton vaiheissa. Melkein kuin keittiössä olisi apuna robotti. Leivontasensori mittaa jatkuvasti ruoan kosteuspitoisuutta ja säätelee automaattisesti leivontaprosessia, kuten paisto-ohjelmaa ja lämpötilaa. Tekoälyn ansiosta uuni pystyy myös kertomaan, milloin esimerkiksi kakku on valmis.

Yhdistelmäuunit ovat hyviä vaihtoehtoja moneen kotiin. Osassa on mukana höyrystys-, joissakin mikroaaltotoiminto. – Mikroaaltotoiminnolla varustettu yhdistelmäuuni on täydellinen ratkaisu pieneen keittiöön tai jos et kokkaa kovin usein, Viitanen vinkkaa.

Höyryllä terveellisesti

Höyrytetyssä ruoassa on jäljellä paljon enemmän vitamiineja ja mineraaleja keitettyihin ja paistettuihin ruokiin verrattuna sekä myös monien mielestä täyteläinen, luonnollinen maku ja koostumus. Lisähöyry auttaa leipää paistettaessa tekemään kuoresta rapsakamman ja sisuksesta mehukkaamman. Eilinen makaronilaatikko ei puolestaan kuivu niin helposti lisähöyryllä lämmitettäessä. Uuni kertoo itse käyttäjälleen, milloin on höyrytoiminnon aktivoimisen aika.

nainen_MIELEuuni
Liikkeen tunnistava uuni sytyttää esimerkiksi sisävalon, kun lähestyt sitä. Miele.

Kaikenlaisia erikoisherkkuja

Valmistajat kehittävät uuneihin kilvan suurempia ja pienempiä ominaisuuksia, joiden ansiosta ruoanlaittajan ja leipojan arki on helpompaa.

Rei’itetty emalitaso sopii air fryer -ruokien valmistamiseen. Kun leipomisinto iskee yllättäen tai vieraat kopistelevat eteisessä, on kiva, että uuni lämpenee viidessä minuutissa 200 asteeseen.

Uunipeltien pinnoite mahdollistaa peltien käytön jopa ilman leivinpaperia. Kestävä pinta kestää jopa leikkaamista veitsellä, joten piirakkaa ei tarvitse nostaa tarjoiluvadille.

Mielen uunien pikajäähdytystoiminto on kehitetty hajamielisen kokin pelastukseksi. Uuni avaa luukun raolleen paistamisen päätyttyä ja laskee lämpötilan nopeasti alhaiseksi, kun kuuma ilma johdetaan ulos uunitilasta. Ruoka ei ylikypsy, pala eikä kuivu vaikka unohtuisikin uuniin. Kun pikajäähdytystoiminto yhdistetään ruoan lämpimänäpitotoimintoon, ruoka saadaan säilymään tarjoilulämpötilassa odottamassa tarjoilua.

Uunin liiketunnistus reagoi käyttäjän läheisyyteen ja ohjelmoidusti esimerkiksi kytkee virran päälle, sytyttää sisävalon tai sammuttaa hälytyskellon piippauksen.

SMEG_Victoria

Modernissa kalusteisiin sijoitettavassa Smeg Victoria -erillisuunissa on kiertoilma- ja grillitoiminnot, 20 automaattista ohjelmaa sekä pyrolyyttinen puhdistus. Gigantti.

Puhdistuu kuin itsestään

Uunin puhdistaminen on varmasti keittiön siivoamisen ikävimpiä hommia. Uusien uunien kohdalla koko urakan voi käytännössä usein unohtaa. Ensinnäkään roiskeet eivät enää pala kiinni uunien pintoihin entiseen malliin. Monista uuneista lian voi uunin jäähdyttyä vain yksinkertaisesti pyyhkiä pois. Joissakin uuneissa on oma pesuominaisuus: puoli litraa vettä uunipellille ja puhdistusohjelma päälle puoleksi tunniksi. Pehmenneet tahrat pyyhitään pois.

Katalyyttinen puhdistus puolestaan käynnistyy, kun uuni saavuttaa +85 asteen lämpötilan ja alkaa imeä rasvaa ja epäpuhtauksia. Uuni ei siis käytettäessä edes likaannu.

Pyrolyysipuhdistus löytyy ominaisuutena valmistajien hinnakkaimmista uuneista. Uuni kuumenee noin 450 asteeseen ja polttaa pois rasvan ja ruoantähteet. Uunin jäähdyttyä tuhka pyyhitään helposti pois.

 

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

27.03.2024 | Omalumme

Näin lataat akut turvallisesti

Tiedätkö, miten erilaisia akkuja ladataan turvallisesti ja miten toimit, jos akkupalo syttyy? Katso ohjeet ja ehkäise vaara ennalta.

21.03.2024 | Omalumme

Valitse Joustosähkö!

Hyödy edullisesta pörssisähköstä ja säästy suurimmilta hintapiikeiltä.

20.03.2024 | Omalumme

Yhdistelmäkodinkoneet sopivat pieneen kotiin

Kuivaava pyykinpesukone, yhdistelmäuuni, tasoliesituuletin ja jääkaappipakastin ovat kompromissiratkaisuja tilansäästön ja laitteen ominaisuuksien...