Tuftaus on helppo ja nopea tapa tehdä seinätekstiilejä

Takaisin

Tuftauksesta nauttii hätäinenkin käsityön harrastaja ja se tuo mukavaa vastapainoa arkeen. Katso ohjeet, joiden avulla pääset kokeilemaan uutta hittiharrastusta.

Muutama vuosi sitten käsitöiden saralla hullaannuttiin virkkaamaan mattoja, sen jälkeen solmittiin makrameeta, koronavuosina koettiin neuloosi ja nyt uudeksi käsityövillitykseksi on noussut tuftaus.

– Tuftaus on nopea ja helppo tapa tehdä seinätekstiilejä, kuten ryijyjä, kertoo Taito Itä-Suomen käsityönopettaja Tiina Rautio.

Raution mukaan menetelmä syntyi jo 1800-luvulla Amerikassa, mutta nyt se on noussut uudelleen suosioon käsityöharrastajien parissa kansainvälisesti. Ja ihmekös tuo, sillä tuftaaminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin perinteisen ryijyn tekeminen kangaspuilla.

Somessa tuftaaminen on saanut runsaasti julkisuutta ryijytaiteilija Joonas Salon kautta. Salon tekemät seinävaatteet ovat käyneet kaupaksi niin hyvin, että hän voi tuftata kokopäivätyökseen ryijyjä. Jos seinätekstiilit eivät kuitenkaan tunnu omalta jutulta, tuftaamalla voi tehdä myös tyynyjä, istuimia tuoleille, pussukoita, laukkuja tai jopa vaatteita.

– Olen nähnyt esimerkiksi takkeja ja liivejä, jotka on tehty tuftaamalla, Rautio kertoo.

Tiina_Rautio

Näin aloitat tuftaamisen

Tuftaaminen on aloittelijalle ystävällinen käsityömuoto. Harrastuksen voi aloittaa joko menemällä tuftauskurssille tai ostamalla kotiin aloittelijan tuftauspakkauksen, jonka mukana tulee kaikki tarvittava materiaali työn tekemiseen. Neulat myydään erikseen. Tuftaaminen aloitetaan piirtämällä lyijykynällä tai tussilla taustakankaalle valmiin mallin ääriviivat, joiden mukaan itse tuftaaminen tehdään.

– Kotona mallin voi piirtää kankaaseen läpi esimerkiksi ikkunaa vasten, jolloin näkee ääriviivat hyvin. Kursseilla piirtämistä helpottamassa ovat valopöydät, Rautio vinkkaa.

Kun ääriviivat ovat valmiit, kangas pingotetaan kehyksiin. Hyvin pingotettu kangas on edellytys työn onnistumiselle. Kun se on tehty, on aika ottaa tuftausneula käteen, pujottaa siihen villalanka ja pistää neulalla kuvioiden ääriviivat. Raution mukaan kurssilaiset tarvitsevat usein eniten opettajan apua juuri kankaan kiristämiseen ja oikean otteen oppimiseen.

– Tuftausneulaa pidetään kynäotteella, samalla tavoin kuin kirjoittaisi. Langan tulee kulkea käden päältä jouhevasti, Rautio neuvoo.

Tuftausneula

Ääriviivojen pistämisen jälkeen kuvio on helppo täyttää samanlaisilla pistoilla. Työtä voidaan tehdä jatkuvasti kankaan etupuolelta käsin, eikä takapuolen lenkkejä tarvitse välttämättä katsella. Takapuolen kuvio tekeytyy itsestään etupuolta vastaavaksi mutta on rakenteeltaan pörröisempi. Jos työhön haluaa kolmiulotteisuutta tai erilaisia pintoja, tuftausta voi tehdä myös nurjalta puolelta.

– Taito Shopin tuftauspakkausten joukosta löytyy paljon erilaisia kuoseja, kuten eläimiä, kasveja ja rakennuksia. Halutessaan kuvion voi suunnitella myös täysin itse, Rautio sanoo.

Rautio arvelee, että pienen tuftauspakkauksen työn tekemiseen menee aikaa noin viidestä kymmeneen tuntia.

Lisää nopeutta tuftauskoneella

Kun käsin tuftaaminen käy tutuksi tai isomman työn tuftaaminen kaipaa lisää nopeutta, tuftaamista voi tehdä myös tuftauskoneella.

– Sähköinen tuftauskone muistuttaa pistoolia. Kone tekee piston ihmisen puolesta, Rautio kuvailee.

Paras paikka kokeilla sähköistä tuftauskonetta on tuftauskurssi. Taito Itä-Suomen kurssitarjontaan sähköiset tuftauskoneet saapuvat syksyllä 2023. Rautio odottaa myös itse pääsevänsä testaamaan tuftauskonetta yhdessä kurssilaisten kanssa.

– Saa nähdä, millainen ääni siitä kuuluu, kun kurssilaiset tuftaavat sähköisillä tuftauskoneilla yhtä aikaa, hän pohtii.

Katso video-ohjeet

Tuftattu_tyynyTuftatut aarteet sukupolvelta toiselle

Tuftaus tuo hyvää vastapainoa kiireiseen arkeen kuten muutkin käsityöt. Yhteen asiaan keskittyminen ja oman kädenjäljen näkeminen ovat melkeinpä terapeuttinen kokemus nykypäivänä.

– Monesti kurssilaiset sanovat töistä tai koulusta kurssille saapuessaan, että onpa ihanaa päästä rentoutumaan käsitöiden pariin, Rautio kertoo.

Tuftauksen palkitsevuus piilee siinä, että sen oppiminen on helppoa ja työssä pääsee etenemään nopeasti. Myös valmis työ muistuttaa siitä, että on saanut aikaan jotakin – ja vieläpä hienoa sellaista.

– Ensimmäinen oma tuftaukseni, jonka sain valmiiksi, oli yksisarvinen. Pidän sitä edelleen työpöydälläni, Rautio paljastaa.

Omien töiden lisäksi lahjaksi saadut tai perityt tuftaukset voivat olla merkityksellisiä. Parhaimmillaan esimerkiksi ryijyt säilyvät sukupolvelta toiselle ja muistuttavat sekä menneistä ihmisistä että ajoista.

– Sukulaiseni on tuftannut 1950-luvulla ison ryijyn, jossa on hirven kuva. Se on nyt minun seinälläni, Rautio sanoo.

Tuftauspaketteja voi ostaa Taito Shopeista ja Taito Shopin verkkokaupasta ympäri Suomen. Taito-yhdistysten kurssit löytyvät osoitteesta www.taito.fi.


Tuftaus_HandsShot

Innostuitko tuftaamisesta?

Sähkökäyttöinen tuftauslaite helpottaa isojen pintojen tekemistä. Laite tekee 5–43 pistoa sekunnissa ja joko jättää nukan silmukalle tai leikkaa sen. Tarvitset adapterin pistokkeeseen.

Cut & Loop Pile Tufting Machine: 237,95 e (Tuftinggun)

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

02.05.2024 | Energiaa

Lisälaitteiden avulla lisäät kasvihuoneesi kukoistusta vähemmällä vaivalla

Tasainen kastelu, toimiva ilmastointi ja varjostus saavat kasvit kukoistamaan. Lisälaitteet säästävät aikaa ja vaivaa hoitajalta.

24.04.2024 | Energiaa

Sisäilmasta parempaa ilmanpuhdistimien ja kostuttimien avulla

Keväällä siitepöly ja katupöly aiheuttavat oireita allergioista ja hengityselinsairauksista kärsiville. Talvella kiusaa kuiva huoneilma. Laitteista...

17.04.2024 | Energiaa

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon? – hyödyt ja tarvittavat toimenpiteet

Ilmalämpöpumppu tuo kerrostaloasumiseen uutta mukavuutta ja helpotuksen kesähelteisiin. Näin asiat hoidettiin Liena Silenin ja Raimo Ala-Mäyryn...