Säät vaihtelevat – sähkönhintaheilunta pysyy

Takaisin

Vanhan kattomainoksen viesti tuntuu nyt sopivan hyvin sähkön hintaan. Ennen säät vaihtelivat ja peltikatto pysyi. Nyt sähkön hintaa heiluttavat entistä enemmän sekä sateet ja kovat tuulet tai niiden puuttuminen. Sen lisäksi keinua heiluttavat tuotantolaitosten huollot ja korjaukset, maiden välisten siirtoyhteyksien tilanne ja tuotannossa käytettävien raaka-aineiden hintavaihtelut. 

Yhtä kaikki, sähkön hinnan vaihtelut ovat tulleet jäädäkseen. Kun sähköä on paljon tarjolla, se on edullista ja kun niukkuus yllättää, hinta nousee. Torilta kipaistujen perunoiden laita on samoin. Kun niitä on paljon tarjolla, hinta on edullinen ja laarit kannattaa täyttää.  Mutta sähköä on vaikea varastoida, joten elämme kädestä suuhun. Tai paremminkin voimalaitoksesta pistorasiaan, ja hinta heilahtelee. 

Mitä kannattaisi tehdä oman sähkösopimuksen kanssa? Futuurit ovat ennusteita, jotka kertovat tulevasta sähkön hinnasta. Talven osalta ne näyttävät maltillisilta. Niiden mukaan on todennäköistä, että hinta ei kipua korkeuksiin ainakaan pitkäksi aikaa. Hetkellisiä piikkejä voi tulla, kun useat hintaan vaikuttavat muuttujat ovat epäsuotuisassa asennossa yhtä aikaa. 

Kristallipalloa ei ole. Jos oman mielenrauhan saavuttaminen on tärkeä asia, eikä omassa taloudessa ole paljoakaan keinoja, joiden avulla sähkönkulutusta voi säädellä edullisempaan aikaan, on määräaikaisen sähkösopimuksen tekeminen järkevää. Hinnat ovat nyt kohtuullisia, eivätkä ne talvea kohden mentäessä todennäköisesti paljoakaan laske. Viimeisen sentin kymmenyksen odottaminen voi sekin käydä mielenrauhan päälle. 

Oli sopimuksen hinta sitten pörssiin sidottu tai kiinteä, oman sähkönkäytön ajoittaminen edulliseen aikaan on tärkeä avain tulevien hintaheiluntojen hillitsemiseen ja edullisempaan sähkön hintaan. Silloin tuotanto kohtaa paremmin kysynnän sähkömarkkinoilla ja valot pysyvät päällä valtakunnassa. Se mahdollistaa myös päästöttömän sähköntuotannon paremman hyödyntämisen ja sen kautta hiilivapaan Suomen. Se on ilmastoteko, joka tuo hyötyä paitsi maailmalle, myös sähkönkäyttäjän omaan laariin.

LUMME_markopikkarainen-2Marko Pikkarainen
pääanalyytikko
Lumme Energia Oy 

 

 

P.S. Haluatko pysyä ajan tasalla sähkön hinnan liikkeistä?
Seuraa hintakatsauksestamme hinnan kehitystä ja taustoja.

Hintakatsaus

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

16.10.2024 | Energiaa

Ovatko sähköasennukset varmasti turvalliset?

Sähköjohdot ja kaapeloinnit aiheuttava kolmanneksi eniten sähköpaloja, joten oman kiinteistön sähköasennusten kuntoa on hyvä tarkkailla. Varmistuksen...

Stressitöntä sähkönsäästöä Energiansäästöviikolla – OmaLumme auttaa

Nyt vietetään valtakunnallista Energiansäästöviikkoa. Sen sijaan, että vahtaisit omaa kulutustasi tai sähkön hintoja hikikarpalot otsalla helmeillen,...

Vertaa energiankulutustasi vastaaviin talouksiin OmaLumme-palvelun kotiprofiilin avulla

Kun päivität kotiprofiilisi OmaLumme-palvelussa, saat rahanarvoista tietoa sähkönkäyttötottumuksistasi. Jos sähkönkulutuksesi poikkeaa merkittävästi...