Pippa Laukka: Tänään on hyvä päivä aloittaa terveellisempi elämä

Takaisin

Omat voimavarat rakentuvat omien valintojen kautta. Jos omissa elintavoissa on parantamisen varaa, aina kannattaa tehdä muutos. Pienikin riittää alkuun, sillä terveelliset valinnat auttavat jaksamaan paremmin. Mutta jokaisena päivänä ei tarvitse jaksaa täysillä.  

Oma alkusyksyn työprojekti ulkomailla tuntui suojaiselta ajalta, sillä koronasta ei näkynyt siellä jälkeäkään. Aihe iski täysillä vastaan Suomeen palatessa. Koronastressi kasvoi otsikko otsikolta ja tuntui kaikilla aisteilla. Toista aaltoa eletään ja kaikki odottavat, mihin kaikki johtaa.  

Täytyy myöntää, että suutarin lapsella ei ole ollut tarpeeksi kenkiä, eikä kunnon lenkkareitakaan. Takana on kiireinen puolivuotinen, on ollut ohjelmantekoa, sairaalapäivystyksiä ja töitä aivan liikaa. Kesäloma jäi johonkin muiden jalkoihin ja hetkittäin tuntuu, että oma jaksaminen on koetuksella. Tosin, mitä kiireisempää on elämä, sitä tärkeämpiä ovat terveelliset elämäntavat, sillä niiden avulla ovat omatkin voimavarat rakennettu.   

Aina ei kuitenkaan voi mennä täysillä. Elämässä tulee aikoja, jolloin jaksaminen on koetuksella. Silloin mennään hitaammin.

Liikunnassa riittää, että kunto pysyy jotenkin yllä. Ruokailu on säännöllistä ja terveellistä mutta joskus voi syödä viinerin. Alkoholin voi sentään jättää kokonaan nauttimatta, koska ei ole aikaa nukkua huonosti.   

Kiireisen ajan jälkeen pitää voida palautua ja antaa elimistölle aikaa rauhoittua. Minulle tärkeä palautumisen paikka on suomalainen metsä. Sosiaalisena erakkona nautin ihmisistä ja heidän kanssaan olemisesta, mutta vastapainona yksin tai koiran kanssa tehdyt retket luontoon ovat voimauttavia. Yksinäisyydessä kuulee paremmin luonnon äänet ja omat ajatuksetIdeoita pulpahtelee ilmoille aivan uudella tavalla.  

Kaikille meille olisi tärkeä löytää oma palautumisen lähde. Se voi olla luonto, metsä, meri, sauna, ihmisten seurayksinäisyys tai mitä tahansaTällainen oma laatuaika on tärkeää, sillä aina uni ei riitä nollaamaan päivän rasituksia.  

Eletään siis paremmin ja muistetaan tauot. Liikutaan ja syödään terveellisesti. Pidetään toisistamme huolta. Niin rakennetaan omaa jaksamista ja selvitään yli vaikeiden aikojen. 

Näin pääset terveellisemmän elämän alkuun:  
  1. Mieti itsellesi kolme tärkeintä terveellistä tekoa.
    Missä sinulla on eniten parantamisen varaa? Onko se vuorokausirytmistä kiinni pitäminen, parempi unen laatu, liikunnan lisääminen, säännöllinen syöminen vai jotain muuta? On tärkeää, että valitset juuri itsellesi tärkeimmät asiat.

  2. Mieti, miksi haluat tehdä nuo asiat.
    Mitä niiden avulla saavutat. Mikä on tavoitteesi ja syvämotivaatio tähän.  Tee asiat itsellesi konkreettisiksi. 
  3. Käytä hyvinvointirannekkeita ja mittareita, jos ne tuovat sinulle apua ja kannustavat tekemisessäsi. Analyysien avulla voit oppia enemmän itsestäsi. Tärkeintä on kuitenkin kuunnella omaa kehoasi.  Mieti, miltä sinusta tuntuu, älä arvioi sitä mittarin antamasta lukemasta.
  4. Tänään on hyvä päivä aloittaa.
    Huominen on harvoin parempi. Asioiden lykkääminen ei ratkaise asioita. 
  5. Ole itsellesi armollinen.
    Repsahduksia sattuu ja huomenna on uusi päivä. Tämä matka ei ole pikamatka vaan elämän mittainen ja arvoinen maraton. 
Pippa Laukka

Kirjoittaja

Pippa Laukka on liikuntalääketieteeseen erikoistunut huippulääkäri, joka on hoitanut uransa aikana yli 50 000 potilastapausta. Laukka on yksi Suomen kysytyimmistä joukkuelääkäreistä ja erittäin suosittu esiintyjä. Hänet tapaat mm. torstaisin MTV 3:llä Olet mitä syöt -ohjelmassa.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

23.02.2024 | uutinen

Energialähettiläämme Aku Partanen kävelee alle kymmenen kilometrin matkat

Lumme Energian energialähettiläs, kilpakävelyn Suomen mestari Aku Partanen ei hevillä hyppää autonrattiin. Alle kymmenen kilometrin matkat sujuvat...

18.01.2024 | uutinen

Energialähettiläs Ida Hulkko haastaa lisäämään kasvisruokapäiviä viikkoon

Lumme Energian energialähettiläs, kilpauimari Ida Hulkko panostaa arjessaan kestäviin valintoihin. Pitkän radan EM-mitalisti ei tuhlaa vettä sen...

29.12.2023 | blogi

Aurinkopaneelien asennus omakotitaloon – Ota nämä asiat huomioon!

Harkitsetko aurinkopaneelieita omakotitalon katolle? Jos omakotitalon katolle paistaa kesäkuukausina jatkuvasti aurinko, voi kodinomistajaa alkaa...