Lumme Energia ja Loiste Sähkönmyynti yhdistävät voimansa

Takaisin

Suur-Savon Sähkö, Loiste ja Energiapolar ovat solmineet yrityskaupan, jossa Loiste Sähkönmyynnin koko osakekanta siirtyy Suur-Savon Sähkön omistukseen. Yritysjärjestelyssä Suur-Savon Sähkön jo aiemmin omistama Lumme Energia ja Loiste Sähkönmyynti toimivat aluksi sisaryhtiöinä, mutta tavoittelevat operatiivisen toiminnan tehostamista alusta alkaen. Kauppa on merkittävä siirto suomalaisten energiayhtiöiden konsolidoitumiskehityksessä.

Loiste Sähkönmyynnin omistavat kainuulainen Loiste ja lappilainen Energiapolar sekä Lumme Energian omistava eteläsavolainen Suur-Savon Sähkö ovat solmineet merkittävän yrityskaupan, jossa Loiste Sähkönmyynnin koko osakekanta siirtyy Suur-Savon Sähkölle.

Suur-Savon Sähkön omistama Lumme Energia ja Loiste Sähkönmyynti tulevat yhdistämään voimansa ja kaupan myötä yhdistettävällä sähkönmyyntiliiketoiminnalla tulee jatkossa olemaan yli 300 000 sähkösopimusta.

Lumme Energian tavoitteena nousta lähivuosina puolen miljoonan suomalaisen energiayhtiöksi

Yrityskauppa on merkittävä siirto energiayhtiöiden konsolidoitumiskehityksessä. Lumme Energian toimitusjohtaja Tapo Lehtorannan mukaan tulevaisuudessa suomalaisen energiayhtiön menestys syntyy siitä, kuinka hyvin se pystyy olemaan asiakkaansa kumppani kaikissa energia-asioissa eli tarjoamaan ratkaisuja energiatarpeisiin laajasti aina asumisesta liikkumiseen saakka. Näihin tarpeisiin vastaaminen on myös Lumme Energian kasvustrategian lähtökohta.

”Solmittu kauppa vahvistaa entisestään mahdollisuuksiamme tuoda suomalaisille uusia ja kustannustehokkaita energiaratkaisuja ja -palveluita. Tavoitteenamme on olla puolen miljoonan suomalaisen energiayhtiö vuonna 2025. Lumme Energia on kasvanut vuosien mittaan hyvin myös orgaanisesti, mutta kunnianhimoinen kasvutavoite tarkoittaa tulevaisuudessa taatusti myös uusia konsolidoitumisia. Yhtä aikaa on valmistauduttava myös siihen, että energiamarkkina tulee pikkuhiljaa muuttumaan pohjoismaiseksi”, Lehtoranta kertoo.

Asiakkaiden sopimukset säilyvät ennallaan

Suur-Savon Sähkön, Energiapolarin ja Loisteen yrityskauppa ei vaadi asiakkailta mitään toimenpiteitä – sopimukset ja tuotteet pysyvät nyt ennallaan.

”Lumme Energia on perinteinen ja pitkän matkan kulkenut suomalaisomisteinen energiayhtiö, joka ponnistaa maakunnasta kuten Loistekin. Kun suomalaisella energiayhtiöllä on suuremmat hartiat, pystyy se reagoimaan yhä ketterämmin kasvavaan kilpailuun sähkönmyyntimarkkinoilla. Lumme Energia on paras mahdollinen valinta jatkamaan ja parantamaan Loisteen pitkäaikaisten asiakkaiden saamaa palvelua ja tarjoamaan kilpailukykyisiä energiaratkaisuja Kainuussa, Lapissa ja kaikkialla Suomessa”, sanoo Loiste Sähkönmyynti Oy:n toimitusjohtaja Timo Virikko.

Loiste Sähkönmyynnin koko osakekanta siirtyy Suur-Savon Sähkölle 1.4.2021. Osapuolet eivät kerro kaupan hintaa julkisuuteen.

 

Lisätietoja:

Tapo Lehtoranta, toimitusjohtaja, Lumme Energia
+358 50 465 2860 / tapo.lehtoranta@lumme-energia.fi

Timo Virikko, toimitusjohtaja, Loiste Sähkönmyynti,
+358 40 844 5047 / timo.virikko@loiste.fi

 

Lumme Energia
Lumme Energia on suomalainen, uuden ajan energiayhtiö, jonka juuret ovat Saimaalla ja kotipaikka Mikkelissä. Lumme Energian intohimona on tuoda energia-alan tulevaisuus osaksi asiakkaidensa arkea sekä kannustaa omalla esimerkillään suomalaisia pitämään huolta maapallosta ja neljästä vuodenajasta. Suomen suurin aurinkosähkön toimittaja Solarigo Systems on osa Lumme Energian konsernia. Lumme Energia ja Solarigo yhdessä tarjoavat yrityksille sekä yhteisöille mahdollisuuden helppoon energiaomavaraisuuteen ilman suuria investointeja.

Loiste Sähkönmyynti
Loiste Sähkönmyynti Oy on valtakunnallinen, suomalainen energiayhtiö. Haluamme helpottaa asiakkaamme arkea kehittämällä uusia palveluja ja toimivia ratkaisuja. Tähtäämme tulevaan kasvuun yhdessä kumppaneidemme kanssa, jotta ihmiset voisivat tehdä oman elämänsä kokoisia ympäristötekoja. Lisätietoja www.loiste.fi.

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

26.03.2024 | uutinen

Webinaari: onko sähkömarkkina rikki?

Sähkön hinta heilahtelee voimakkaasti – onko sähkömarkkina rikki vai ei? Miten sähkömarkkinoita tulisi kehittää? Tartumme puhuttavaan aiheeseen...

25.03.2024 | uutinen

Nimityksiä Lumme Energian johtoryhmässä

Lumme Energia kehittää edelleen organisaatiotaan tukemaan uutta strategiaa. Tässä yhteydessä kuluttaja-asiakasliiketoiminnan liiketoimintajohtajaksi...

01.03.2024 | uutinen

Haemme viestinnän asiantuntijaa

Haemme viestinnän asiantuntijaa kokoaikaiseen ja määräaikaiseen vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Sijaisuus alkaa maaliskuun aikana ja päättyy arvion...