Lisälaitteiden avulla lisäät kasvihuoneesi kukoistusta vähemmällä vaivalla

Takaisin

Tasainen kastelu, toimiva ilmastointi ja varjostus saavat kasvit kukoistamaan. Lisälaitteet säästävät aikaa ja vaivaa hoitajalta.

Kulman takana odottaa jo päivä, kun ikkunalaudalla mullasta ponnistaneet terhakkaat taimet saa siirtää sisätiloista ulkoilmaan tai kasvihuoneen suojiin. Taimien täyttämät viihtyisät kasvihuoneet ovat koronavuosina kukoistaneet talojen ja mökkien pihoilla enemmän kuin ehkä milloinkaan. Yhtä lailla suomalaiset viljelevät innokkaasti myös parvekkeillaan ja terasseillaan tomaatteja, yrttejä, perunoita ja pensasmansikoita. Myös kasvihuoneita ja niiden tarvikkeita myyvän Kivikangas Oy:n markkinointipäällikkö Linda Hästbacka tietää, että hyötykasvien viljely epävarmassa ja alati muuttuvassa maailmassa on nyt entistäkin suositumpi, mielenrauhaa tuova harrastus.

– Kasvihuoneita on mennyt meillä kaupaksi koronan aikana sitä mukaa kuin niitä on saatu varastoon. Monille omassa pihassa sijaitseva kasvihuone on paikka, jossa tekemättömät työt ja murheet unohtuvat. Se on paikka, jota voi itse hallita, vaikka maailmaa ei voikaan, toteaa Hästbacka.

Hän on itsekin ahkera kasvihuonepuutarhuri. Hän ohjaa valitsemaan kasvihuoneen sen paikan ja omien tarpeiden mukaan. Hänen mukaansa ihmiset ostavat usein ensin pienen kasvihuoneen. Kun sitten kiinnostutaan kasvattamaan aina vain lisää lajikkeita, tulee tarve isommalle tilalle. Hästbackan mielestä kasvihuoneen laatuun kannattaa kiinnittää huomiota – hinta kun yleensä korreloi laadun kanssa.

Halls-Altan-vihreaJos pihalla on tilaa vain vähän, sinne sopii taloon kiinni sijoitettu kasvihuone, jonka yksi seinä on talon seinä.

– Vankka, kestävä runko on tärkeä, ja kirkkaat, lasiset katteet ovat kauniit. Toisaalta kennolevykatteet taas ovat kevyet eivätkä säry niin helposti kuin lasi. Kennolevy sopii sen takia varsinkin lapsiperheille. Lisäksi kennolevy hajauttaa auringonvaloa ja optimoi näin kasvuolosuhteita. Jotkut pitävät sen haittapuolena läpinäkymättömyyttä.

Jos suosii lasia, Hästbackan mielestä on hyvä valita karkaistusta lasista tehdyt katteet. Jos ne sattuvat särkymään, lasi hajoaa pieniksi murusiksi eikä teräviksi, isoiksi säpäleiksi. Katteita valmistetaan lisäksi esimerkiksi UV-käsitellystä polykarbonaatista, jota kutsutaan kansankielellä pleksiksi.

Metallisissa profiileissa olisi Hästbackan mukaan aina hyvä olla urat, joihin saa kiinnitettyä koukkuja muun muassa taimituille. Uriin ripustettuihin koukkuihin voi kiinnittää lisäksi esimerkiksi hyllyjä ja pöytiä, varjostuskankaita, rullaverhoja tai vaikka amppeleita.

Automaattiavaaja_Univent

Automaattiavaajat pitävät huolen siitä, että kasvihuoneen ilmastointi toimii.

Maksimoi kasvu lisälaitteilla

Kasvihuoneeseen voi hankkia kastelu- ja tuuletusjärjestelmiä, lämmittimiä ja lisäeristeitä, jotka auttavat pitämään kasvuolosuhteet optimaalisina keväästä syksyyn. Kesällä kuumassa ja kosteassa kasvihuoneessa on tärkeää olla riittävä tuuletus.

– Lähes kaikki hankkivat ikkunaluukkuihin mehiläisvahalla toimivat automaattiset kasvihuoneen luukun avaajat. Laitteen ohjaussylinterin sisältämä vaha laajenee lämmetessään ja työntää luukun auki noin 17–‍25 °C:n lämpötilassa.

Myös erilaiset automaattiset kastelujärjestelmät ovat hyödyllisiä ja suosittuja. Niiden avulla kastelu toimii säännöllisesti silloinkin, kun puutarhuri ei itse ehdi kastella.

– Osa kastelujärjestelmistä kytketään vesijohtoverkostoon, ja ne tiputtavat kasveille vettä tasaiseen tahtiin. Ajastimella kastelun saa toimimaan haluamallaan aikataululla. Osa taas toimii antureilla, joihin muodostuu luonnollinen imupaine, kun multa taimen ympärillä kuivuu.

Anturiin muodostunut alipaine avaa tippakasteluletkun sulun, ja vettä alkaa tippua hiljalleen maahan. Jokaiselle kasville voi upottaa multaan oman anturinsa.

Antureilla toimiva järjestelmä sopii myös esimerkiksi sähköttömälle mökille, kun taas vesijohtoon liitettävä kastelusysteemi vaatii useimmiten sähköt. Antureilla toimivissa järjestelmissä voi käyttää sadevettä, joka lämpiää kesällä tynnyreissä ja on näin kasveille kylmää vesijohtovettä ystävällisempää.

Lammitin_BioGreenPidennä kasvukautta lämmittimellä

Keväisin ja syksyisin kasvukautta saa venytettyä käyttämällä kasvihuoneessa lämmitintä. Valitse esimerkiksi sähköllä, kaasulla, valopetrolilla tai parafiinilla toimiva lämmityslaite oman tarpeesi sekä sen mukaan, onko kasvihuoneessa sähköt. Termostaatilla varustettu lämmitin sammuttaa itse itsensä, kun kasvihuoneessa on saavutettu termostaattiin säädetty lämpötila. Vastaavasti se käynnistyy lämpötilan laskiessa ja toimii näin samalla pakkasvahtina.

– Lämmitettyyn kasvihuoneeseen olen saanut istutettua taimet jo pääsiäisen aikaan, vinkkaa Hästbacka.

Kasvihuonetta voi myös eristää tai jakaa pienemmiksi tiloiksi kuplamuovilla, joka ripustetaan rakenteiden profiileihin. Varsinkaan pienet lämmittimet eivät välttämättä jaksa lämmittää koko tilaa vaan rajattua osaa. Tämä tehostaa lämmitystä ja pienentää sähkönkulutusta sähkölämmitintä käytettäessä.

Lämmitin toimii yhtä lailla lasitetulla parvekkeella. Samoin myös kastelujärjestelmät sopivat niin lasitetulle kuin avoimellekin parvekkeelle sekä terassille.

Kasvihuoneen olosuhteita voi ohjata kännykällä. Esimerkiksi OmaVahti Oy:n mittareilla saa jatkuvaa tietoa kasvihuoneen olosuhteista, kuten lämpötilasta, ilman- ja maankosteudesta, hiilidioksidista ja valoisuudesta.

– Myös kastelujärjestelmän ohjauksen saa liitettyä kännykkään. Kännyllä on mahdollista ohjata veden pumppausta esimerkiksi kaivosta tai järvestä ajastettavalla virtakytkimellä tai vesisyöttöön laitettavalla etäohjattavalla palloventtiilin toimilaitteella, toteaa Omavahti Oy:n yrittäjä Ville Hellman.

Juliana_Oasis

Kasvihuoneen sisustuksessa luovuus saa kukkia. Jos rakastat lukemista, rakenna lukunurkka: sijoita ulkokäyttöön tarkoitettu lepotuoli tai sohva kasvihuoneen kauneimpaan nurkkaan. Näppärä rakentaa persoonallisen kasvihuoneen vanhoista ikkunoista. Ikkunoiden lisäksi tarvitaan muun muassa sokkelimateriaalit, puutavaraa, ruuveja, kiinnikkeet ovia ja tuuletusluukkuja varten, maalia sekä kennolevyt kattoa varten. Verkosta löytyy blogeja, joissa annetaan ohjeita ikkunakasvihuoneen nikkarointiin.

 

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

17.04.2024 | Energiaa

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon? – hyödyt ja tarvittavat toimenpiteet

Ilmalämpöpumppu tuo kerrostaloasumiseen uutta mukavuutta ja helpotuksen kesähelteisiin. Näin asiat hoidettiin Liena Silenin ja Raimo Ala-Mäyryn...

10.04.2024 | Energiaa

Kodinkoneiden kotihuolto pidentää laitteiden ikää

Kodinkoneet toimivat paremmin ja vähemmällä energialla, kun jaksat huoltaa ja puhdistaa niitä. Samalla jatkat laitteiden käyttöikää. Siispä toimeen....

03.04.2024 | Omalumme

Voisitko elää vielä kestävämmin?

Hiilikuormaamme pitää vielä vähentää neljännekseen, jotta yhteiset ilmastotavoitteet täyttyvät. Sitran uudistettu elämäntapatesti auttaa kokeilemaan...