HJK:n kotiareenan odotettu aurinkovoimala valmis tuottamaan sähköä

Takaisin

HJK:n aurinkovoimalan rakennustyöt on saatu päätökseen. Suomen ensimmäinen jalkapallostadionin katolle rakennettu aurinkovoimala on kytketty sähköverkkoon ja alkaa tuottaa aurinkosähköä 18.6.2024. Tuottoista käyttöikää voimalalla odotetaan olevan edessään jopa 40 vuotta.

 

Paneeleita Bolt Arenan aurinkovoimalassa on yhteensä 352, ja voimalan tuotanto on noin 100 MWh. Se kattaa noin 16 prosenttia stadionin energiantarpeesta ottelukauden aikana. Loput Bolt Arenan tarvitsemasta energiasta on myös tuotettu päästöttömästi.

HJK:n aurinkovoimala kompensoi oman hiilijalanjälkensä muutamassa vuodessa. Sen jälkeen voimala vähentää Bolt Arenan sähkönkulutuksen päästöjä vuosikymmenien ajan.

Aurinkovoimala on ollut erityinen hanke siksikin, että asennuskohde oli kokonsa ja sijaintinsa puolesta haastava. Voimalan rakennutti Lumme Energian sisaryhtiö Solarigo, joka tunnetaan suurista aurinkovoimalahankkeista Suomessa.

– Voimala maksaa itsensä takaisin taloudellisesti noin 10 vuodessa. Loput 20–30 vuotta tuotannon kustannukset ovat pienet ja muodostuvat huollosta sekä ylläpidosta. Polttoaine eli auringon valo on ainakin toistaiseksi maksutonta, kertoo Solarigon CTO Ville Vairinen.

HJK-kotikentta-aurinkopaneelit-asennettuna-lahikuva-06-2024

 

Vuosien yhteistyö vastuullisuuden parissa huipentuu

Lumme Energian ja HJK:n yhteistyö on jatkunut jo useita vuosia. Aurinkovoimala on viimeisin ja suurin osoitus molempien sitoutuneisuudesta parempaan tulevaisuuteen. Nyt yksi suomalaisten urheiluseurojen lippulaivoista voi näyttää esimerkillään, mitä markkinointiyhteistyö voi olla ja miten se hyödyttää kaikkia – ilmastoa myöten.

– Kauan odotetun aurinkovoimalan valmistuminen antaa uutta potkua HJK:n vastuullisuustyölle juuri parhaan aurinkoenergian tuotantosesongin kynnyksellä, iloitsee Johanna Viskari, Lumme Energian asiakaskokemusjohtaja.

– Vastuullisuus meille HJK:lla on konkreettisia tekoja joka päivä, sekä kentällä että sen ulkopuolella. Emme vain puhu kestävämmästä tulevaisuudesta, vaan olemme sitoutuneita toteuttamaan sitä myös käytännössä. Aurinkovoimalan valmistuminen on historiallinen hetki suomalaisessa jalkapallossa, ja on suuri kunnia olla tällaisessa hankkeessa mukana upean kumppanimme Lumme Energian kanssa. Toivomme paljon aurinkoisia päiviä, hymyilee HJK:n myyntijohtaja Esko Villman.

Vastuullisuus on kuningaslaji. Katso video!

Yhteistyön varrelle on mahtunut myös muun muassa otteluiden hiilijalanjäljen laskentaa sekä yhteisiä kampanjoita erilaisista vastuullisuusteemoista. Viskari kertoo, että yhteiset arvot ja molempien osapuolien halu osallistaa yleisöä mukaan tekevät Lumme Energian ja HJK:n yhteistyöstä helppoa.

Helsingin kaupungin liikuntajohtaja Tarja Loikkanen pitää HJK:n aurinkovoimalaa loistavana asiana.

– Liikuntapaikojen ylläpitäminen on usein hyvin energiaintensiivistä. Uusiutuvilla energialähteillä voimme tulevaisuudessa edistää liikunnan ja urheilun toiminnassa ympäristövastuullista entistä paremmin. Bolt Arena on hieno esimerkki siitä, että vanhoissakin kohteissa voidaan jälkikäteen ottaa käyttöön uusia energiamuotoja.

Lisätietoja:

HJK Helsinki: Esko Villman, esko.villman@hjk.fi, +358 50 5753828  

Lumme Energia: Johanna Viskari, johanna.viskari@lumme-energia.fi, +358 50 3500512

Solarigo: Ville Vairinen, ville.vairinen@solarigo.fi, +358 50 4868662

 

HJK
HJK on Suomen suosituin ja johtava kotimainen jalkapalloseura, joka on tehnyt jo yli 116 vuotta pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä suomalaisen jalkapalloilun kehittämiseksi.  HJK toiminta-alueeseen kuuluu jalkapalloa alle kouluikäisten iltapäiväkerhoista aina naisten ja miesten pääsarjatasoille asti.

HJK on Suomen menestynein seura myös kansainvälisesti. Suurimpia saavutuksia ovat Mestarien liigan lohkovaihe 1998, Eurooppa-liigan lohkovaihe 2014 ja 2022 ja Konferenssiliigan lohkovaihe 2021 sekä 2023.

Lumme Energia

Me Lumme Energialla tarjoamme hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen. Autamme valitsemaan ne sopivimmat, luotettavimmat ja kestävimmät energiaratkaisut ja palvelut kotiin, mökille, yrityksille ja sähköiseen liikkumiseen. Yhdessä Solarigon kanssa innostamme asiakkaitamme myös paistattelemaan aurinkoenergiassa. Palvelemme niin ihmisiä kuin yrityksiä Lumme-tyyliin eli ammattitaidolla tarpeisiin vastaten, odotukset ylittäen ja planeetasta huolta pitäen.

Solarigo

Solarigo on suuriin aurinkovoimatoteutuksiin erikoistunut suomalainen energiayhtiö. Vuodesta 2015 alkaen olemme toimittaneet yritysasiakkaillemme aurinkosähköä ja asentaneet yli 250 paikallisvoimalaa. Aurinkopuistojen rakentamisessa toimimme kaikissa vaiheissa hankekehityksestä sähkönmyyntiin. Meitä on nyt noin 50 vakituista aurinkosähkön ammattilaista Pirkkalassa, Jyväskylässä ja Seinäjoella.

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

27.09.2024 | uutinen

Ekosähkö yhdistyy Lumme Energiaan

EKOenergia-sertifioitua sähköä myyvä Ekosähkö Oy yhdistyy 1.11.2024 Lumme Energiaan.Yhdistymisen myötä Lumme Energia voi tarjota Ekosähkön...

12.09.2024 | uutinen

Energialähettiläs Matti Mattsson innostaa lapsiperheitä liikuntaan

Energialähettiläämme, uinnin olympiamitalisti Matti Mattsson saa arkeensa energiaa niin onnistuneesta uintitreenistä kuin lasten kanssa...

01.09.2024 | uutinen

Lumme Energian Liike on energiaa -rahasto tukee lasten ja nuorten liikuntaa ja kulttuuria

Lumme Energian Liike on energiaa-rahaston haku on jälleen auki! Rahaston tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten liikkumista sekä luoda hyvää...