Häädä häkä lämmittäessä – kun pyörryttää, on viimeinen hetki toimia

Takaisin

Häkä on vaarallinen kumppani, koska sitä ei näe eikä haista. Myös vuosisatainen perinnetieto siitä, milloin hormipellit voi turvallisesti sulkea, on paljolti vanhentunut. Siksi oman uunin ja talon tavat kannattaa opetella ja hankkia varmuuden vuoksi vielä kunnollinen häkävaroitin.

Häkä eli hiilimonoksidi (CO) on hiilen ja hapen yhdiste: hajuton, näkymätön, myrkyllinen ja helposti syttyvä kaasu. Kun häkää hengittää, se siirtyy keuhkoista vereen syrjäyttäen punasolujen hemoglobiinin. Elimistöön syntyy happivaje, joka johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Häkää muodostuu epätäydellisessä palamisessa, kuten poltettaessa puuta liian pienellä tai lähes olemattomalla liekillä.
Häkämyrkytys seuraa yleensä silloin, kun uunin pellit suljetaan liian aikaisin – vaikka hiilloksessa on vielä palamatonta ainesta. Jos häkä ei pääse poistumaan hormin kautta taivaalle, se voi tunkeutua luukkujen raoista huoneilmaan. Entisaikaan pulma oli pienempi, koska uunit ja talot eivät olleet ilmatiiviitä kuten nykyisin.
Mutta mistä tietää, johtuuko outo olo häkämyrkytyksestä? Tyypillisiä oireita ovat päänsärky, huimaus, oksentelu, korvien soiminen, näköhäiriöt ja heikotus. Hengitys kiihtyy, ja sydämen syke nousee. Vaikeimmissa tapauksissa seuraa tajuttomuus, kouristuksia ja hengitysvaikeuksia. Hoito-ohje on soittaa paikalle ambulanssi, jotta häkämyrkytyksen saanut pääsee pian sairaalahoitoon.
HÄKÄMYRKYTYS_oireet 

Pelti kiinni oikeaan aikaan

Häkävaaran voi väistää noudattamalla uunin käyttöohjeita ja käyttämällä maalaisjärkeä. Käyttöohje on tähdellistä lukea siksi, että varaavia uuneja ja takkoja on erilaisia. Yhdessä otetaan ilmaa ja kierrätetään savukaasuja toisin kuin toisessa, ja uunien luukkuja säädellään eri tavoin.
Hyvä yleisohje on, että kun hormipelti suljetaan, hiilloksessa ei saa olla punaisia hiiliä. Hiillosta kannattaa pöyhiä ja näin tarkastaa tilanne. Vanha ohje, jonka mukaan riittää, ettei hiilloksessa näy sinisiä liekkejä, ei takaa turvallisuutta. Turvallisuuteen viimeisen päälle satsaava vetää tuhkat ja hiilet arinalta ja tuhkaluukusta pois aina ennen hormipellin sulkemista – peltisankoon, jonka vie ulos.
Turvatoimien listaan voi lisätä vielä sen, että asunnon tulisijat ja hormit tarkastetaan ja nuohotaan säännöllisesti.

Varoitin seinälle tai kattoon

Häkävaroitin on halpa henkivakuutus, mutta mihin se kannattaa asentaa? Siitä on monta ohjetta, sillä häkäkaasun käyttäytymistä on vaikea ennakoida.
Tukes ohjeistaa häkävaroittimen paikan näin:
  • Varmista, että häkävaroittimen hälytysääni kuuluu tiloihin, joissa oleskellaan.
  • Jos sijoitat varoittimen kattoon, sijoita se vähintään 300 mm:n etäisyydelle seinistä.
  • Jos kyseessä on palovaroittimen ja häkävaroittimen yhdistelmä, asenna varoitin kattoon.
  • Huomioi, että seinään asennetun varoittimen pitää olla vähintään 150 mm:n etäisyydellä katosta, koska ilma voi jäädä seisomaan seinän ja katon kulmauksessa.
Tuhkassa on tulta sisällä.

 

Häkävaroitin ei ole ikuinen

  1. Häkävaroittimia on kahta mallia: vain häkään reagoivia laitteita sekä yhdistelmälaitteita, jotka reagoivat häkään ja savuun eli ovat sekä häkä- että palovaroittimia.
  2. Suurin osa häkävaroittimista toimii vaihdettavilla paristoilla, mutta myös akkukäyttöisiä laitteita on tarjolla. Akut voivat kestää lataamatta jopa koko laitteen eliniän.
  3. Kalleimmissa varoittimissa on lukuisia kehittyneitä ominaisuuksia, kuten mahdollisuus seurata ja säätää varoittimen toimintaa langattomasti mobiililaitteen avulla.
  4. Jotkin hälytinmallit voi ketjuttaa langattomasti. Näin varoittimen hälyttäessä alakerran olohuoneessa myös yläkerran makuuhuoneiden häkävaroittimet hälyttävät.
  5. Laitteiden hintahaitari on laaja, noin 20–100 euroa. Koska laatu ei juuri näy laitteen päältä, kannattaa silmäillä muun muassa Tukesin julkaisemia vertailutestejä.
  6. Häkävaroittimen toimintakyky voi Tukesin mukaan hiipua jopa 3–5 vuodessa, valmistajien mukaan 5–10 vuodessa. Varoittimen toimivuus on siksi syytä tarkistaa ajoittain.

 

Mies_takka-ja-koira

Näin lämmität puulla oikein

Käytä kuivaa ja laadukasta polttopuuta. Sytykkeiksi kannattaa käyttää lastuja, tuohta tai paperia, ei maitotölkkejä tai roskia. Näin saat puista mahdollisimman paljon lämpöä, päästöt jäävät pieniksi eikä uuni nokeudu turhaan.
Tyhjennä tuhkat arinalta ja tuhkalaatikosta. Avaa savupelti ja sytytyspelti, jos uunissasi on sellainen. Lado pieniä klapeja arinalle ristikkäin niin, että tulipesä jää reilusti vajaaksi.
Puut sytytetään yleensä päältä, joskin muutamat uunivalmistajat suosittelevat edelleen alta sytyttämistä. Tarkista asia uunin käyttöohjeesta. Myös ilmaluukkujen oikeat säädöt vaihtelevat uunityypin ja valmistajan mukaan.
Sammuta asunnon koneellinen ilmanvaihto sytyttämisen ajaksi. Mikäli tämä ei riitä, raota ikkunaa, jotta hormiin saadaan kunnon veto.
Kun sytytyspesällinen on palanut, lisää hiillokseen klapeja. Oikea puumäärä vaihtelee eri tulisijoissa. Yleisohje on, että noin kolmannes pesästä jätetään tyhjäksi.
Kun hiillos ei enää hehku eikä liekkejä näy, voit sulkea pellit.
Talven polttopuut tilaat vaivattomimmin verkosta. MottiNetti on kotimaisen polttopuun sähköinen kauppapaikka osoitteessa
Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

24.09.2024 | Energiaa

Maksutonta luettavaa E-kirjastosta – nyt mobiilisovelluksena

Kuntien yhteinen E-kirjasto avautui keväällä 2024 käyttäjille mobiilisovelluksena, jonka saa ladattua puhelimelle tai tabletille. Iltojen pimetessä...

11.09.2024 | Elämän energiaa

Tavallinen vai öljytäytteinen sähköpatteri: Kumpi on parempi lisälämmitin?

Patterimallien paremmuuteen ei ole yksiselitteistä vastausta. Tavallisen ja öljytäytteisen sähköpatterin energiatehokkuudessa on vain vähän eroja....

04.09.2024 | Elämän energiaa

Mitä tarkoittaa lampun värintoistokyky?

Sohva näytti vielä kaupassa hyvän väriseltä, mutta kotiin kannettuna sävy on erilainen. Kampaamosta valittu hiusväri näyttää omassa kylpyhuoneessa...