Akkusahat kokeilussa – kaveriksi monenlaiseen työhön

Takaisin

Saimme kokeiltavaksemme kolme erikokoista akkuketjusahaa polttopuiden katkomiseen mökillä. Ammatikseen metsätöitä tekevällä Jyrki Näkillä ei ollut aikaisempaa tuntumaa akkusahoista, joten kommentit tulivat suoraan ensikokemuksen perusteella.

Makita DUC–357 

Aloitimme kokeilun sarjan pienimmällä sahalla, joka toimii 18 V:n vakioakulla ja 7,7 m:n/s ketjunopeudella. Ensimmäisen kerran käteen otettaessa hiukan yli neljän kilon painoinen saha tuntui huomattavan kevyeltä ja pieneltä. Ilman avaimia onnistuvan ketjun kireyden säädön jälkeen täytimme teräketjuöljyn säiliön, jonka reilun kokoinen korkki teki kaatamisesta helppoa. Ilman kuormitusta teräketju kiri nopeasti huippunopeuteen ja pysähtyi lähes yhtä nopeasti kaasun vapauttamalla. Ensimmäisenä oli vuorossa noin 10 cm:n paksuisia rankoja, joista irtosi tasaiseen tahtiin saunapuita. Paksummissa puissa saha tuntui verkkaiselta, mutta selviytyi kuitenkin hyvin, – käyttäen vain hiukan enemmän aikaa.

Makitax3

Akkusahoista löytyy sopiva malli metsätöihin, rakentamiseen, polttopuun tekoon ja puutarhaan.

Makita DUC–305

Toisena kokeiluvuorossa oli 36 V:n jännitteellä toimiva saha, jonka virtalähteinä on kaksi 18 V:n akkua. Hiiliharjaton moottori antaa hyvän hyötysuhteen, ja 20 m/s pyörivä ketju kestää kuormittamista laskematta merkittävästi nopeutta. Laipan kiinnitys tapahtuu kahdella mutterilla, jotka pysyvät paikoillaan myös ketjukotelon ollessa irrotettuna. Pieni yksityiskohta, mutta säästää aikaa, kun ei tarvitse etsiä muttereita lumihangesta.

Suuren ketjunopeuden kuulee jo äänestä ensimmäistä kertaa kaasua painaessaan. Myös paksummat puut katkeavat vaivatta, eikä aika tule pitkäksi niitä sahattaessa. Tästä sahasta tuli kokeilun suosikki. Teho-painosuhde tuntui sopivalta polttopuun tekoon ja riittäisi varmasti myös rakennustöihin. Saha soveltuisi myös ainakin pienempien puiden kaatamiseen ja karsintaan. 

Makita_oljyn_tayttoMakita UC–010G

Kokeilun lippulaiva oli akkusahojen järeämpää päätä edustava malli. 40 V:n moottori antaa ketjulle nopeutta maksimissaan 25,5 m/s.
Painoa sahalla on 6–7,4 kg valitusta akusta riippuen. Saha näyttää ja tuntuu käteen keskikokoiselta polttomoottorisahalta, mutta sen ominaisuudet on tehty sähkötekniikalla. 

Sahan käteen ottaessaan on helppo huomata, että saha on tehty ajatellen myös metsätöitä. Parinkymmenen sentin paksuiset puut katkesivat nopeasti. Alkuun sahan suuri teho viehätti, kun pölkkykasa kasvoi nopeasti. Melko iso koko ja paino kuitenkin mietityttivät, kun kiikarissa oli moneen eri käyttöön parhaiten soveltuva yleissaha. Talouden ainoana sahana tämä mahdollistaisi myös pienempien metsätöiden tekemisen akkusahalla. 

 


AKKUKONEET OVAT TULEVAISUUTTA

Siirtyminen akkukäyttöisiin työkaluihin on tapahtunut nopeasti. Toki verkkovirralla ja polttomoottorilla toimivia koneitakin vielä on, mutta kyllä niiden käyttö tulevaisuudessa jää vähemmälle, ennustaa Esa Virolainen Kotkan K-Raudasta.

– Akkukoneissa ensimmäinen hankinta on aika ratkaiseva merkkivalinnan kannalta. Valtamerkeissä samat akut sopivat eri laitteisiin, joten akkua ei tarvitse ostaa jokaiselle työkalulle erikseen. Esimerkiksi sahoissa akkujen ja hyvän laturin hinta saattaa olla puolet koko paketin arvosta. Niinpä hankintavertailuja tehdessään on hyvä olla tarkkana, mitä kaikkea kokonaisuuteen sisältyy. Nykyisin käytettävät li-ion-akut kestävät useita satoja latauskertoja, eivätkä ne vanhene itsestään iän myötä. Esimerkiksi Makitan valikoimassa on jo nyt lähes 300 akkukäyttöistä konetta, joten siinäkään suhteessa rajat eivät tule ihan äkkiä vastaan.

EsaVirolainen– Käyttöjännite ja ketjunopeus kertovat sahan suorituskyvystä. Makitan sahat toimivat 18:n, 36:n tai 40:n voltin jännitteellä. Maksimi ketjunopeudet ovat 7,7–25,5 m/s. Käytettävyyteen vaikuttaa myös akun kapasiteetti, joka ilmoitetaan ampeeritunteina. Isompi moottori ja suurempi akku lisäävät nopeasti myös sahan kokoa ja painoa, joten kaikkeen työhön ei aina tarvitse tehokkainta sahaa ja suurinta akkua. Ihan olennainen asia on kuitenkin ketjun terävyys. Metsurit saattavat viilata terää lähes joka tankkauksella ja harrastelijakäytössäkin ketju tulee teroittaa säännöllisesti. 

– Akkusahaa on helpompi käyttää, sillä se käynnistyy ilman nykimistä. Siinä on yksi vaaran paikka vähemmän, kun teräketju lähtee pyörimään vasta, kun saha on tukevasti käsissä. Turvallisuudesta on kuitenkin huolehdittava samaan tapaan kuin muidenkin moottorisahojen kanssa. Saha on hiljainen, mutta teräketjun äänen takia on hyvä käyttää kuulosuojaimia. Suojalasit tai metsurin kypärässä oleva silmikko suojaavat kasvoja, viiltosuojahousut ja turvasaappaat taas jalkoja. Melua syntyy selvästi vähemmän eikä pakokaasua tule ollenkaan.

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

02.05.2024 | Energiaa

Lisälaitteiden avulla lisäät kasvihuoneesi kukoistusta vähemmällä vaivalla

Tasainen kastelu, toimiva ilmastointi ja varjostus saavat kasvit kukoistamaan. Lisälaitteet säästävät aikaa ja vaivaa hoitajalta.

24.04.2024 | Energiaa

Sisäilmasta parempaa ilmanpuhdistimien ja kostuttimien avulla

Keväällä siitepöly ja katupöly aiheuttavat oireita allergioista ja hengityselinsairauksista kärsiville. Talvella kiusaa kuiva huoneilma. Laitteista...

17.04.2024 | Energiaa

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon? – hyödyt ja tarvittavat toimenpiteet

Ilmalämpöpumppu tuo kerrostaloasumiseen uutta mukavuutta ja helpotuksen kesähelteisiin. Näin asiat hoidettiin Liena Silenin ja Raimo Ala-Mäyryn...