Paljonko kaamosvalot vievät sähköä?

Takaisin

Valosarjat tuovat iloa hyvällä omallatunnolla, kun niitä käyttää vain iltaisin ja viikonloppuisin. Varmista, että käytät vain kausivaloja, joissa on energiaystävälliset ledit.

Koristeelliset valosarjat tuovat monelle iloa sisustukseen ja kaivattua valoa pimeimpään kaamosaikaan. Elämme kuitenkin energiakriisin aikaa, ja moni miettii nyt, uskaltaako tänä vuonna laittaa jouluvaloja lainkaan. Mielessä voi pyöriä kysymyksiä siitä, paljonko ne vievät energiaa ja kuinka paljon niiden käyttäminen nostaa jo ennestään suurta sähkölaskua. Entä paheksuuko naapuri tai ohikulkija, kun sähköä pitäisi säästää, mutta parvekkeella loistavat värikkäät valosarjat?

– Kyllä jouluvaloista uskaltaa tänäkin talvena nauttia, kunhan sen tekee harkiten ja oikeina hetkinä, rauhoittelee Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski.

Suur-Uskin mukaan ensimmäinen oleellinen seikka on se, että käyttää valosarjoja aikoina, jolloin sähkönkulutuksessa ei ole valtakunnallista kulutuspiikkiä. Suur-Uskin mukaan kulutuspiikit osuvat arkiaamuihin klo 8:n ja 10:n välille ja iltapäiviin klo 16:n ja 18:n välille. Viikonloppuisin taas kulutuspiikkejä ei yleensä ole.

– Jouluvaloja onkin paras käyttää iltaisin klo 19 jälkeen sekä viikonloppuisin. Niinä aikoina sähköverkossa riittää energiaa. Sen sijaan yöajan käytön voisi unohtaa. Eihän valoja silloin juuri kukaan näekään.


Konstsmide_talo_kaamosvalot

Liitä jouluvaloihin tänä vuonna ajastin, niin varmistat, etteivät valot pala sähkön kulutuspiikkien aikoina.

Vanhat valosarjat kierrätykseen, led-valosarjat käyttöön

Toinen tärkeä asia on valita vähän energiaa kuluttavat valosarjat. Uusimmissa jouluvaloissa on nykyään yleensä energiaystävälliset led-polttimot. Vanhat valosarjat sen sijaan toimivat samalla periaatteella kuin paljon sähköä kuluttavat hehkulamput. Varmista siis, että poltat vain led-valosarjoja.

– Valosarjoissa on yleensä merkintä siitä, kuinka paljon ne kuluttavat energiaa, tosin merkintä ei ole pakollinen. Energiankulutus on ilmoitettu wattimääränä, joka on usein noin 2–12 wattia tunnissa, kertoo Suur-Uski.

Joissakin valosarjapaketeissa teho ilmoitetaan watteina lamppua kohti, esimerkiksi 80 lampun sarjassa 80 × 0,06 W. Vaatii siis hieman laskemista selvittää valosarjan teho ja kulutus. Mutta mitä pienempi valojen wattimäärä on, sitä pienempi on sähkönkulutus. Joka tapauksessa nykyaikaiset led-valosarjat kuluttavat hyvin vähän energiaa. Niiden kulutuksen pieni määrä konkretisoituu, kun sitä vertaa vaikkapa astianpesukoneen energiankulutukseen. Kone kuluttaa yleensä hieman alle kilowattitunnin pesukertaa kohti.

– Esimerkiksi viiden watin valosarjaa saa polttaa noin 200 tuntia, jotta se kuluttaisi saman verran kuin astianpesukone yhtä pesukertaa kohti, sanoo Suur-Uski.

Vanhat, hehkulamppuperiaatteella toimivat jouluvalot kannattaa viedä kierrätykseen, ja tilalle kannattaa ostaa uudet. Hinnan saa luultavimmin takaisin jo yhden joulun aikana. Näin syntyy helposti säästöä niin omaan sähkölaskuun kuin suuremmassa mittakaavassa ajateltuna myös maanlaajuiseen sähkönkulutukseen.


Konstsmide_joulukuusi_valktalo

Varmista, että käytät vain kausivaloja, joissa on energiaystävälliset ledit.

Ajastin varmistaa kohtuullisen käytön

Valosarjaan liitetyllä ajastimella varmistat, että valot napsahtavat päälle esimerkiksi vain iltaisin ja viikonloppuisin. Näin ehkäiset sen, etteivät valot unohdu päälle päiväkausiksi.

– Ajastimella valot voisivat olla päällä esimerkiksi kahdeksan tuntia vuorokaudessa eli kolmasosan vuorokaudesta. Jos on aiemmin polttanut niitä läpi vuorokauden, näin säästyy joka päivä jo 16 tunnin aika.

Ajastimen hankinta on pieni kustannus, mutta talvikuukausien aikana säästöä kuitenkin kertyy. Jos sähkön hinta on 0,20 €/kWh, 80 led-lampun valosarja (6 W) kuluttaa ilman ajastinta sadassa päivässä koko ajan palaen 2,90 €. Kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ajastettuna sama valosarja taas kuluttaa vain 1,00 € sadassa päivässä.

– Motivan sivuilla on taulukko, josta voi tarkistaa erilaisten valosarjojen kulutuksen, vinkkaa Suur-Uski.

Lue lisää: Motiva.fi

Kuvat: Konstsmide

 

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

26.03.2024 | uutinen

Webinaari: onko sähkömarkkina rikki?

Sähkön hinta heilahtelee voimakkaasti – onko sähkömarkkina rikki vai ei? Miten sähkömarkkinoita tulisi kehittää? Tartumme puhuttavaan aiheeseen...

31.01.2024 | Omalumme

Ovatko oman taloutesi sähkönkäyttömäärät normaaleja?

Vaikka erilaisten talouksien sähkönkäyttömäärät vaihtelevat kodin varustetason ja asumistyypin mukaan, keskiarvojakin on olemassa. Vertaa oman...

30.08.2023 | Sähkön hinta

Vilja Schepel muistuttaa suunnittelun tärkeydestä ikkunaremonteissa

On hyvä kuunnella asiantuntijoita ja kerätä kokemuksia. Ikkunat vaikuttavat moneen asiaan, rakennuksen alkuperäisiä ratkaisuja kannattaa kunnioittaa.