Martti Talvela -säätiö tukee musiikkikulttuuria

Takaisin

Legendaarisen oopperalaulajan Martti Talvelan elämäntyön kunnioittamiseksi perustettu Martti Talvela -säätiö tukee Suomen musiikkikulttuuria, kertoo säätiön toiminta-ajatuksesta Sibelius Akatemian laulutaiteen professori Petteri Salomaa. Salomaa on toiminut Martti Talvela -säätiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2018 alkaen.

”Pyrimme säätiössä kantamaan Martti Talvelan perinnettä jakamalla apurahoja nuorille laulajille ja yhteisöllisille hankkeille”, Salomaa sanoo.

Martti Talvela -säätiön perustivat taiteilijan elämäntyön kunnioittamiseksi Juvan kunta, Kansallis-Osake-Pankki, Mikkelin kaupunkiOsuuspankkiryhmä, Savonlinnan kaupunki, Savonlinnan Oopperajuhlat ja Polar rakennusosakeyhtiö Talvelan kotona Inkilänhovissa Juvalla 5.3.1990.

Martti Talvela oli merkittävä hahmo suomalaisessa musiikkielämässä, mutta toisaalta hän oli myös luomuviljelijä. Säätiö voikin edistää myös luonnonmukaisen viljelyn tutkimus- ja koulutustoimintaa, Salomaa sanoo.

Martti Talvela -säätiö ja Lumme Energia sekä Suur-Savon Osuuspankki ovat tehneet yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa apurahojen jakamisen vuosittain.

”Tämä yhteistyö on tietenkin hyvin positiivinen asia. Lumme Energia ja Suur-Savon Osuuspankki ovat molemmat vahvoja toimijoita, ja on hienoa, että ne ovat nähneet kulttuurin tukemisen tärkeänä”, Salomaa sanoo.

 

 

Sopraano Jenni Hietala sai Martti Talvela -säätiön myöntämän apurahan 2019.

 

Lue tästä blogi
Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

12.06.2025 | uutinen

Pörssisähkön varttihintojen voimaantulo siirtyi syksyyn

Pörssisähkön varttihintojen oli tarkoitus tulla voimaan 12.6.2025, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan varttihintoihin siirrytään 1.10.2025.

11.06.2025 | uutinen

Luontorahaston vuoden 2025 tuen saajat on valittu

Luontorahaston toisen toimintavuoden tuet on jaettu. Tukea sai tänäkin vuonna kymmenen organisaatiota. Tämän vuoden hankkeissa korostuu paitsi...

28.05.2025 | uutinen

Kesän 2025 Lumpeenlehti on täällä, tule lukemaan!

Kevät on kääntymässä kesäksi, on siis aika uuden Lumpeenlehden! Lumpeenlehti on sähköinen asiakaslehti kaikille asiakkaillemme.