Lumme Energia vahvistaa Solarigon kasvua

Takaisin

Lumme Energia Oy uskoo vahvasti Suomen johtavan aurinkovoimaloiden rakennuttajan ja aurinkosähkön tuottajan Solarigo Systems Oy:n tulevaisuuden näkymiin. ”Vahvistaaksemme kasvun rakentamista, lisäämme taloudellista panostamme Solarigossa” kertoo Lumme Energian toimitusjohtaja Tapo Lehtoranta.

”Asiakkaiden kiinnostus kotimaiseen aurinkosähköön on säilynyt korkealla tasolla näistä poikkeuksellisista ajoista huolimatta” linjaa Solarigo Systems Oy:n toimitusjohtaja Antti Koskelainen.

Saman kysynnän kasvun näkee myös Tapo Lehtoranta, joka toimii samalla Solarigo Systems Oy:n hallituksen puheenjohtajana. ”Solarigo on vakuuttanut meidät vahvalla kasvullaan. Viime vuoden kesältä alkanut yhteistyö on edennyt hienosti suunniteltujen tavoitteidemme mukaisesti. Vahvistaaksemme yhteistä kasvuamme, lisäämme nyt Solarigon taloudellisia resursseja ja samalla myös omistustamme yhtiössä” linjaa Lehtoranta.

Solarigo tähtää entistä isompiin aurinkosähköjärjestelmäkokonaisuuksiin

Lumme Energia Oy hankki itselleen pääomistuksen Suomen johtavasta aurinkoenergiaa palveluna tuottavasta Solarigo- konsernista alkukesällä 2019. Solarigo on keskittynyt yrityksille tarjottavaan kiinteistökohtaisesti hajautettuun ja tyypillisesti asiakkaille kassavirtapositiiviseen aurinkosähköntuotantoon ja näitä tukeviin palveluihin. Solarigon vahvuutena on isojen, pinta-alaltaan useiden hehtaarien, aurinkosähköjärjestelmien toteuttaminen asiakkaille.

Viimeisen vuoden aikana Solarigo on panostanut myös liiketoiminnan kehittämiseen ja yhtiölle on myönnetty ISO 90001 laadunhallintasertifikaatti.

Aurinkosähköala on kovassa kasvussa ja kasvun odotetaan jatkuvan tulevina vuosina. Alan kasvu on ollut toistaiseksi noin 100% vuosittain ja aurinkoenergian kiinnostavuus kasvaa jatkuvasti. Vastatakseen asiakastarpeiden kasvuun, Solarigo ja Lumme Energia varautuvat lisäämään investointeja asiakkaita palveleviin aurinkosähköjärjestelmiin Pohjoismaisilla hajautetusti tuotetun aurinkosähkön markkinoilla.

Yritysten tavoitteena on tehdä uusiutuvan aurinkosähkön hankkimisesta asiakkaille entistäkin helpompaa. Tämä onnistuu Ilman investointia ja jopa kassavirtapositiivisesti PPA-palveluna (Power Purchase Agreement), jossa ostettava sähköenergia tuotetaan omalla katolla. Aurinkosähkö on jo nyt kustannustehokas energiatuotantomuoto verrattuna asiakkaan maksamaan sähkön kokonaishintaan. Aurinkosähköä voi hankkia helposti yhtiöltä myös asiakasyrityksen omana investointina ”avaimet käteen”-voimalatuotteena.

”Olen todella iloinen, että voimme auttaa asiakkaitamme hyödyntämään aurinkosähköä ilman omia investointeja entistäkin isoimmista aurinkovoimalakokonaisuuksista ja näin tukea asiakkaitamme vastaamaan kasvaviin ilmasto- ja energiatehokkuusvaatimuksiin tulevaisuudessa” Koskelainen sanoo.

Lisätietoja medialle:
Lumme Energia Oy
Toimitusjohtaja, Tapo Lehtoranta
+358 (0) 50 465 2860 tai tapo.lehtoranta@lumme-energia.fi

Solarigo Systems Oy
Toimitusjohtaja, Antti Koskelainen, antti.koskelainen@solarigo.fi
+358 (0) 40 726 7673

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

09.04.2024 | uutinen

Aurinkovoimalan rakentaminen alkaa toukokuussa - kotipeleissä äänestetään Aurinkoisin pelaaja

HJK:n ja Lumme Energian aurinkovoimalan rakentaminen käynnistyy toukokuussa. Kotipeleissä kannattajat pääsevät äänestämään jatkossa matsin...

26.03.2024 | uutinen

Webinaari: onko sähkömarkkina rikki?

Sähkön hinta heilahtelee voimakkaasti – onko sähkömarkkina rikki vai ei? Miten sähkömarkkinoita tulisi kehittää? Tartumme puhuttavaan aiheeseen...

25.03.2024 | uutinen

Nimityksiä Lumme Energian johtoryhmässä

Lumme Energia kehittää edelleen organisaatiotaan tukemaan uutta strategiaa. Tässä yhteydessä kuluttaja-asiakasliiketoiminnan liiketoimintajohtajaksi...