back arrow Takaisin

Kilpailu- ja kuluttajavirasto antoi hyväksyntänsä Oomin ja Lumme Energian yhdistymiselle

Lumme Energia yhdistyy Oomiin -yhteislogo.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on hyväksynyt liiketoimintakaupan, jossa Lumme Energia yhdistyy Oomiin. Kaupan odotetaan toteutuvan loppuvuoden aikana. Oomilla ja Lumme Energialla on yhteensä yli 800 000 asiakasta ympäri Suomen.

Oomi ja Lumme Energia kertoivat 13.8.2025 liiketoimintakaupasta, jonka mukaan Lumme Energian asiakkaat siirtyvät Oomin asiakkaiksi suunnitelman mukaan vuodenvaihteessa. Kaupan toteutumisen ehtona oli Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto ilmoitti 9.9.2025 hyväksyneensä kaupan. Näin ollen Lumme Energian liiketoimintojen siirtymiseen Oomille tähtäävä prosessi etenee suunnitellusti.

Asiakassopimukset siirtyvät Oomille suunnitelman mukaan vuodenvaihteessa

Vuodenvaihteessa suunnitelman mukaan tapahtuva liiketoimintojen yhdistyminen ei vaikuta Oomin tai Lumme Energian asiakkaiden sopimuksiin, niiden ehtoihin, voimassaoloaikoihin tai hintoihin.

Tulevista yhdistymiseen ja asiakkuuksiin liittyvistä käytännön asioista tiedotetaan erikseen asiakkaita, kun yhdistyminen etenee myöhemmin vuonna 2026. 

Järjestely koskee koko Lumme Energian liiketoimintaa ja palveluja. Sen myötä Lumme Energian työntekijät siirtyvät Oomin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Oomi ja Lumme Energia kuuluvat Suomen suurimpiin energiapalveluyhtiöihin ja sähkön myyjiin Suomessa. Järjestelyn taustalla on ennen kaikkea sähkömarkkinoiden viimeaikainen kehitys ja yritysten strategiat, joiden keskeisenä tavoitteena on tarjota asiakkaille kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluja sekä entistä parempaa digitaalista asiakaskokemusta. Yhdistymisen myötä Lumme Energian asiakkaat siirtyvät Oomille ja samalla Lumme Energiasta tulee yksi Oomin omistajista. Oomi palvelee jatkossa yli 800 000 asiakasta Suomessa. 

Lisätietoja:
Oomi Oy, toimitusjohtaja Tuomas Oksanen, puh. 040 357 9145
Lumme Energia Oy, toimitusjohtaja Janne Laine, puh. 040 838 0679

Haastattelupyynnöt:
Oomi Oy, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Päivi Saarinen, puh. 040 196 2350
Lumme Energia Oy, asiakaskokemusjohtaja Johanna Viskari, puh. 050 350 0512

Lumpeenlehti Lumpeenlehti Lumpeenlehti