Elämän Energiaa Unelmista – Aki Riihilahti

Takaisin

Aki Riihilahti tunnetaan Suomessa nykyisin HJK:n toimitusjohtajana sekä jalkapalloilijana, joka on vaikuttanut maailman kovimmissa liigoissa, kuten Englannin Valioliigassa, Saksan Bundesliigassa sekä Mestarien liigassa.

Kiinnostus jalkapalloon lähti Riihilahden ollessa pikkupoika, joka ihmetteli Espanjan MM-kisojen menoa vuonna 1982. Hän seurasi jo silloin ahkerasti urheilua ja ihmetteli haltioituneena brasilialaisten tapaa pelata jalkapalloa. Brasilian joukkue oli pukeutunut keltaisiin paitoihin, joita koristivat taiteilijanimet. Uudenlaiset käsitteet jalkapallon parissa olivat kiehtovia pienelle pojalle. Ratkaisevassa ottelussa Italiaa vastaan Riihilahti muistaa jopa kommentaattorin voivotelleen pelin kulkua. Monien ennakkosuosikki Brasilia hävisi Italialle lukemin 3–2. Ottelussa tapahtui kaikenlaista eikä Riihilahti voinut ymmärtää taitavan Brasilian joukkueen häviämistä. Oikeudenmukaisena ihmisenä hän päätti, että jalkapallossa väärien joukkueiden ei tulisi enää hävitä. Hän halusi oikaista vääryyden ja alkaa itse pelaamaan jalkapalloa. Hän suuntasi isän ja isoveljen kanssa Kannelmäen hiekkakentälle, josta kaikki sitten lähti.

riihilahti1

Aki Riihilahti on vaikuttanut maailman kovimmissa liigoissa, kuten Englannin Valioliigassa, Saksan Bundesliigassa sekä Mestarien liigassa.

Nykyään Riihilahti seuraa poikansa jalkapallopelejä samalla Kannelmäen hiekkakentällä, josta hän itse lähti. Riihilahden kuva on ikuistettu huoltorakennukseen kentän laidalle. ”Ympyrä sulkeutuu, mistä kaikki lähti ja missä ollaan nyt,” Riihilahti toteaa. On sitten harrastus mikä tahansa, niin perheen kannustus ja tuki ovat olleet jalkapallossa Riihilahdelle tärkeitä.

Jalkapallossa Riihilahtea inspiroi pelin monimuotoisuus. Jokaisella on oma tapansa menestyä lajin parissa, ja Riihilahden tuli miettiä omansa. Laji tarjoaa monimuotoisen tavan elää, tavata uusia ihmisiä eripuolilta maailmaa sekä oppia uusia asioita. Nämä ovat toimineet suurina motivaation lähteinä lajin parissa. Riihilahti kertoo tapaavansa joka päivä uusia, mielenkiintoisia ihmisiä, sekä oppivansa pelistä ja yhteiskunnasta, jossa elämme. Häntä motivoi, että pelistä, josta itse nauttii voi löytää kavereita ympäri maailman – aina on joku kenelle soittaa. Hän kertoo olevansa aina olleen kiinnostunut muista ihmisistä, sillä heiltä kokee myös oppivansa eniten. Kohtaamiset, joita on vuosien varrella kertynyt ovat Riihilahdelle tärkeitä. Jalkapallon parissa on aina uusia mahdollisuuksia ja haasteita edessä, minkä hän kokee kiehtovana asiana.

Mistä energiaa lähteä kohti uusia ja vaativia haasteita?

Riihilahdella on sisältäpäin rakennettu halu saada hyviä asioita ja muutosta aikaan sekä menestyä. Nuorempana hän ei kokenut pärjäävänsä pelaajana. Riihilahti kuitenkin oivalsi, että tietyissä asioissa hän pystyi olemaan hyvä ja näin tuomaan oman panoksensa joukkueeseen. Onnistumiset ovat ainoastaan vauhdittaneet menoa sekä jalkapallon että työelämän parissa.

"Tottakai kun tulee onnistumisia niin se halu kasvaa, et hei vielä toi yks. Oli sitten työelämä tai jalkapallo. Mä en oo ikinä ollut sellanen, että tämä riittää tai ylläpitäminen olisi se juttu. Mä oon aina halunnut muutosta sekä kehitystä ja mulla on sisäinen draivi siihen, et aina voi – ei välttämättä sen takia, että pitäis tehdä enemmän, vaan haluaa kokeilla niitä omia rajojaan. Itelle rajojen kokeileminen ja se, kuinka paljon pystyy saamaan hyviä asioita ja muutosta aikaseks, on se juttu.”

riihilahti2Aiemmin Riihilahti on saanut toteuttaa omia unelmiaan ja nyt hän pystyy mahdollistamaan muiden unelmia.

Riihilahti kuvailee saavansa kiksejä siitä, että on aiemmin saanut toteuttaa omia unelmiaan ja nyt hän pystyy mahdollistamaan muiden unelmia. Hän on osana maailman isoimpia päätöksentekopöytiä ja pystyy tekemään konkreettisia, rakenteellisia muutoksia. Vaikka Riihilahti ei tulekaan maailman suurimpiin lukeutuvasta jalkapallomaasta hän on saanut konkreettisia muutoksia aikaan. Hän kertoo iloitsevansa, kun huomaa näkevänsä Mestarien liigan karsintajärjestelmässä sekä pelijärjestelmässä paljon hänen aikaansaamiaan rakenteellisia muutoksia. Hyvien asioiden aikaansaaminen motivoi Riihilahtea.

Kun Riihilahti aloitti HJK:ssa, olosuhteet olivat erilaiset. Nykyään HJK:lla on käytössään stadion, kaksi hallia sekä viisi tekonurmikenttää. Näillä kentillä tuhannet lapset pääsevät päivittäin harjoittelemaan. Riihilahti kertoo myös, että siihen miten Eurooppa-liigaa, Mestarien liigaa sekä Euroopan Konferenssiliigaa pelataan ja kuinka raha tullaan jakamaan, on tulossa muutoksia. Karsintajärjestelmään saatiin kahdeksan muuta maata lohkovaiheeseen asti. Rahoituksen osalta tulevaisuudessa tullaan vuosittain siirtämään 50 miljoonaa viideltä rikkaimmalta liigalta, 50 muulle maalle, Suomi mukaan luettuna. Tällaiset konkreettiset asiat ja niiden aikaansaaminen tuntuvat Riihilahdesta hyvältä. Näillä asioilla on iso merkitys koko lajin laajempaan pelaamiseen ja harrastamiseen kuin vain viidessä isoimmassa maassa, hän kertoo.

Hän kertoo toisaalta olleen asioiden kanssa aika yksin. Riihilahden rehellisyyttä sekä loogisuutta arvostetaan. Maailman isoimmissa seuroissa sekä UEFA:ssa että FIFA:ssa Riihilahti tunnetaan Robin Hoodina. Pilke silmäkulmassa hänen sanotaan ryöstävän rikkailta. Riihilahti ottaa tämän ainoastaan kohteliaisuutena ja kertoo muidenkin tietävän sen olevan oikein. ”Kukaan ei ole vain aiemmin kehdannut kysyä”, hän toteaa. ”Mullahan on sellanen rohkeus lähteä päättäväisesti oikeestaan ihan mihin tahansa taistoon, jos mä koen et se on oikein”, Riihilahti kertoo. Argumentointi ja taustatyö on tällaisissa asioissa hyvin tärkeitä ja hän painottaakin, että kaikki kokee lopulta voittavansa, mikä on kabinettiasioissa tärkeä asia.

Riihilahti on ylpeä HJK:sta organisaationa, ja kokee, että kaikki mitä heillä nykypäivänä on, on saavutettu yhdessä. Siinä samassa missä HJK on urheiluseura he ovat myös yhteiskunnallinen toimija. Toimiakseen vastuullisena, yhteiskunnallisena toimijana sekä urheiluseurana se vaatii taakseen hallituksen, johdon, henkilöstön sekä hyvät kumppanit. Ilman näitä, asia jäisi vain kalvolla olevaksi sanaksi. HJK huolehtii sosiaalisesta vastuusta, yhteiskunta vastuusta sekä ympäristö vastuusta. Eurooppalaiset seurat tuntevana henkilönä Riihilahti toteaa, että vastaavanlaista seuraa ei löydy.

”Jos on vaan avoimin mielin nii, varmasti löytyy paljon mahdollisuuksia ja ratkaisuja.”

Ammattijalkapallon parissa on oltava valmis todistamaan itsensä kentällä, muuten pelaajalle ei ole tilausta. Riihilahti mainitsee maailmassa olevan 200 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa. ”Jos sä et pysty tuomaan jotain tulosta sun joukkueelle, niin sulla ei yksinkertaisesti ole paikkaa siellä, ” hän toteaa. Tilanteet sekä ymmärrys siitä, että on olemassa erilaisia tapoja, eikä niinkään oikeaa ja väärää ovat kehittäneet Riihilahtea. Hän toteaa, että on yksi asia, mikä on selvä: ”Aina pitää mieluummin etsiä ratkaisuja kuin tekosyitä ja aina pitää pyrkiä löytämään erilaisista ihmisistä ne voimavarat. Toisaalle mentäessä pelataan eri lailla ja ollaan erilaisia, mutta jos lopulta sen erilaisuuden osaa nähdä rikkautena, niin silloin on päästy oleellisten asioiden äärelle,” Riihilahti kertoo. Erilaiset kokemukset sekä joukkueet ovat opettaneet hänelle avarakatseisuutta, ja sen miten erilaisista tilanteista sekä henkilöistä onnistuu löytämään parhaat ratkaisut. ”Jos on vaan avoimin mielin nii, varmasti löytyy paljon mahdollisuuksia ja ratkaisuja,” hän kertoo.

Riihilahti sanoo inspiroituvansa päivittäin tapaamistaan ihmisistä, oli kyseessä sitten työkaveri, pelikaveri, perheenjäsen tai naapuri. Hän kertoo inspiroituvansa henkilöistä, jotka tekevät omaa juttuaan intohimoisesti.

Sanonta tai motto, josta saat energiaa?

Riihilahdella on monta ohjenuoraa elämään ja hän kertoo niistä muutaman mitä käyttää useasti. Ole rehellinen itsellesi. Hän luottaa omaan tekemiseensä, sekä siihen että ei ikinä ulkoista vastuuta, sitä saa mitä tilaa. Hän kokee, että jokainen itse vaikuttaa eniten siihen mitä itselleen käy.

Keskustelun siirtyessä haasteisiin ja epäonnistumisiin, jotka on kääntyneet voitoksi, Riihilahti toteaa naurahtaen hänellä olevan joka päivä sellaisia. Hän ei ole kuitenkaan koskaan jäänyt voivottelemaan tai tuleen makaamaan vaan on aina mennyt eteenpäin. Joskus haasteet ovat suurempia ja toisinaan pienempiä. Hän on loukkaantumisensa jälkeen opetellut uudestaan kävelemään. Loukkaantuminen nousee esille jalkapallon parista suurimpana haasteena, sillä silloin ei ole kyse suorittamisesta vaan siitä että pelipaikalle ei pääse edes saapumaan.

Saksalaisella klinikalla ollessaan hän mietti vaihtoehtoja siihen, mitä hänen jalkapalloilijan uralleen kävisi. Vakuutuksesta Riihilahti saisi todennäköisesti enemmän rahaa kuin palaamalla kentälle. Hän oli aloittanut jalkapallon siksi, koska rakastaa lajia ja päätti lopettavansa kentälle. ”Sieltä sitten tultiin,” hän kertoo.

Riihilahti kertoo, että hänen tekemänsä valinnat eivät ole olleet helpoimmasta päästä ja toteaa, että hänen läheisilläänkin olisi ollut todennäköisesti helpompi elämä, mikäli valinnat olisivat olleet helpompia. Toisaalta aina voi todeta, että helpommallakin pääsisi. Mutta jos liikaa alkaa tekemään kompromisseja itsensä suhteen, tärkeitä osia siitä mitä itse on, häviää. Riihilahdelle merkitsee se, miksi hän jotain tekee ja kenen kanssa sen tekee. Tärkeää hänelle on se, että katsoessaan peiliin on hyvä olo.

Mistä Elämän Energiaa?

Riihilahdella on joka päivä miljoona ideaa, jotka hän haluaisi ehtiä toteuttamaan, hän näkee mahdollisuuksia joka päivä. Energiaa hän saa siitä, että pääsee toteuttamaan omia sekä muiden unelmia. Aiemmin Riihilahdelle oli tärkeää saavuttaa itse asioita, mutta nykyään hänelle on tärkeää mitä hänen lapsensa sekä 3500 HJK:ssa pelaavaa nuorta sekä HJK seurana pystyy saavuttamaan. Nykyään unelmat ovat muiden unelmien toteuttamista. Niiden toteuttaminen tuntuu yhtä hyvältä kuin omien toteuttaminen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

23.02.2024 | uutinen

Energialähettiläämme Aku Partanen kävelee alle kymmenen kilometrin matkat

Lumme Energian energialähettiläs, kilpakävelyn Suomen mestari Aku Partanen ei hevillä hyppää autonrattiin. Alle kymmenen kilometrin matkat sujuvat...

18.01.2024 | uutinen

Energialähettiläs Ida Hulkko haastaa lisäämään kasvisruokapäiviä viikkoon

Lumme Energian energialähettiläs, kilpauimari Ida Hulkko panostaa arjessaan kestäviin valintoihin. Pitkän radan EM-mitalisti ei tuhlaa vettä sen...

29.12.2023 | blogi

Aurinkopaneelien asennus omakotitaloon – Ota nämä asiat huomioon!

Harkitsetko aurinkopaneelieita omakotitalon katolle? Jos omakotitalon katolle paistaa kesäkuukausina jatkuvasti aurinko, voi kodinomistajaa alkaa...