Energiayhtiö, joka ryhtyy sanoista tekoihin

Jokainen haluaa pelastaa maailman, mutta matka sanoista käytännön tekoihin on pitkä. Siksi me Lumme Energialla olemme päättäneet toimia hieman toisin. Me tartumme ihmisen kokoisiin haasteisiin ja teemme paikallisia ihmetekoja - yhdessä.

Jos haluaa muutosta, on laitettava ensin itsensä peliin

On helppo neuvoa muita toimimaan paremmin, mutta kestävä muutos lähtee ihan itsestä. Me Lumme Energialla haluamme omilla teoillamme olla innostamassa muita kestävämmän elämän valinnoissa. Meille kestävyys ei ole vain ympäristötekoja. Se on myös elinvoimaisempia kaupunkeja, työpaikkoja, yhteistyötä ja hyvinvointia - parempaa arkea ihan jokaiselle.

Lumme Energia – 15sek

 

Näitä tekoja teemme jo tänään

LE_Vastuullisuus_numeroinnit_1_600x600px_uusiElinvoimainen järvilohi

Olemme mukana Elinvoimainen järvilohi-hankkeessa, jonka tarkoitus on pelastaa äärimmäisen uhanalainen  Saimaan järvilohi. Lumme Energia on suurin yksittäinen hankkeen tukija.

LE_Vastuullisuus_numeroinnit_2_600x600px_uusiJo yli 73 000 asennettua aurinkopaneelia

Kohti omavaraista energiatuotantoa on sähkömyyntiyhtiölle rohkea teko. Olemme jo nyt yhdessä tytäryhtiömme Solarigon kanssa Suomen suurin aurinkovoimaloiden rakennuttaja. Yhdessä me palvelemme kaikkia jotka haluavat kasvattaa omavaraista sähköntuotantoa ja liittyä aurinkosähköntuottajien joukkoon.

LE_Vastuullisuus_numeroinnit_3_600x600px_uusi (1)Urheilun ja kulttuurin vastuullisuusosaaminen

Liikunnan ja kulttuurin harrastajat liikkuvat entistä enemmän eri seuroissa ja tapahtumissa. Tätä ilmiötä haluamme olla vahvistamassa! Vuoden aikana koulutamme yli 100 seuraa ja järjestöä pienentämään hiilijalanjälkeä omissa tapahtumissaan yhteistyössä alueiden liikuntajärjestöjen kanssa.

LE_Vastuullisuus_numeroinnit_4_600x600px_uusi (1)Virtaa yrityksille ja alueille

Suomen yrittäjien ja yrittäjien aluejärjestöjen kanssa vahvistamme alueellista elinvoimaisuutta. Yhteistyössä heidän kanssaan koulutamme yli 200 yritystä ja yrittäjää kehittämään omaa vastuullista liiketoimintaa. Alkuvuoden Virtaa yrityksille-koulutuksissamme on ollut lähes 40 yrittäjää kuulemassa hyvinvoinnin ja vastuullisuuden merkityksestä liiketoiminnalle.

LE_Vastuullisuus_numeroinnit_5_600x600px_uusiTaimenkantojen elvyttäminen

Järvitaimen on erittäin uhanalainen vaelluskala. Tuemme ELY-keskuksen ja Etelä-Savon kalatalouskeskuksen koordinoimaa hanketta, joka tähtää Mäntyharjun reitin taimenkantojen elvyttämiseen mäti-istutuksilla. Tukemme avulla hankitaan järvitaimenen mätiä ja biohajoavia ekologisia mätirasioita.

Olemme myös tukemassa kaupunkipurojen kunnostusta kalastus- ja virkistyskäyttöön mm. taimenen mäti-istutuksin.

LE_Vastuullisuus_numeroinnit_6_600x600px_uusi100 % EKOenergiaa teollisuuden sivuvirroista

EKOenergia on kansainvälinen sähköympäristömerkki. EKOenergiassamme hyödynnetään metsähaketta, metsätalouden sivutuotteita ja myös puun polttamisesta syntyvä tuhka otetaan talteen. Tuhka käytetään metsälannoitteena.

LE_Vastuullisuus_numeroinnit_7_600x600px_uusiYrittäjien hyvinvoinnin tukeminen

Yrittäjien energisyys ja hyvinvointi on yhteiskuntamme yksi tärkeistä vahvistettavista perustoista. Suomen yrittäjien ja hyvinvointialan asiantuntijayrityksen Firstbeatin kanssa vahvistamme yrittäjien hyvinvointiosaamista. Mitä paremmin yrittäjä voi, sen paremmin hän uskaltaa kasvattaa yritystään elinvoimaisemmaksi. Sivuiltamme voi nyt ladata yrittäjille suunnatun hyvinvointioppaan.

Tehdään yhdessä vielä enemmän!

Lumme Energia - kestävän elämän kumppani