HJK:n ympäristövastuuohjelma kutistaa hiilijalanjälkeä ja muuttaa asenteita

Takaisin

Helsingin Jalkapalloklubi on vahvasti matkalla kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2025 mennessä – ja näyttää samalla esimerkkiä kunnianhimoisesta ilmastotyöstä. Ympäristöystävällisillä teoilla seura vaikuttaa paitsi omaan hiilijalanjälkeensä, myös perheiden arkeen, kun ympäristöä kunnioittava asenne kulkeutuu nuorten pelaajien mukana koteihin. HJK:n ympäristövastuuohjelman kumppanina toimii Lumme Energia.

Helsingin Jalkapalloklubia voi hyvillä mielin sanoa suomalaisen jalkapallon ja liikunnan lippulaivaksi. Siksi seuran ilmastoteoissa on kyse muustakin kuin yhden organisaation hiilijalanjäljestä.

”Meillä on iso sosiaalinen vastuu välittää lapsille ja nuorille tärkeitä arvoja ja taitoja. Voimme myös esimerkillämme kannustaa muita seuroja ja yrityksiä tekemään konkreettisia tekoja ympäristön eteen. Kaikenkokoiset seurat löytävät kyllä omat tapansa vaikuttaa, ja Lumme Energian kaltainen hyvä kumppani on siinä tärkeä apu”, pohtii HJK:n myyntijohtaja Esko Villman.

”Tässä on vahvasti kyse arvoista. Jos perhe miettii, mihin laittaa lapsensa pelaamaan, meillä on hyvä arvopohja ihan ruohonjuuritasolle asti.”

Esko Villman, myyntijohtaja, HJK

 

Uusiutuvaa energiaa ja yhteistyötä ympäristön hyväksi

HJK pääsi vauhtiin hiilijalanjäljen pienentämisessä päivittämällä sähkösopimuksen uusiutuvaan energiaan. Lisäksi seura puuttui energian kulutukseen tekemällä energiatehokkuutta edistäviä toimenpiteitä kotikentällään Bolt Arenalla.

Ottelutapahtumissa tärkeässä osassa ovat HJK:n yhteistyökumppanit, joiden valinnassa painottuvat yhteiset ympäristöarvot. Bolt Arenan jätteiden lajitteluun on panostettu yhdessä Remeon kanssa, ja kierrättämisestä on tehty entistä helpompaa.

Tapahtumissa tarjottava Pelican Rougen kahvi on hiilineutraali koko elinkaareltaan. Coca Colan tuottaa Sinebrychoff, joka on maailman ensimmäinen hiilineutraali Coca Colan valmistaja. Yleisö juo Kotkamillsin muovittomista kartonkimukeista. Lisäksi HJK pelaa vieraspelinsä Adidaksen peliasuissa, jotka on valmistettu merestä kerätystä muovista.

”Sen lisäksi, että vanhat yhteistyökumppanimme ovat olleet innoissaan, ympäristövastuuohjelma on poikinut ihan uusia kumppaneita, jotka eivät olisi tulleet lähteneeksi mukaan ilman sitä. Rakennamme kumppaneidemme kanssa yhteistä tarinaa myös viestinnällisesti ja kerromme yhteistyön tavoitteista avoimesti”, sanoo Villman.

”HJK:n fanikunta on tiedostavaa ja osaa vaatia ottelutapahtumiin esimerkiksi kierrätyspisteitä ja kasvisruokavaihtoehtoja.”

Esko Villman, myyntijohtaja, HJK

Päästöistä jo puolet pois – ja hyvä tahti jatkuu

Vuosittain HJK laskee yhdessä Lumme Energian kanssa hiilijalanjäljen Veikkausliigaotteluilleen sekä Ykkösen naisten ja miesten otteluille, jotka pelataan Bolt Arenalla. Hiilijalanjälki hyvitetään etukäteen EU:n päästökaupan kautta.

CO2Neutral_Lumme_VIHREA

Viimeisimmän laskennan mukaan kotipelien yhteenlaskettu päästökuorma on 47,59 tonnia (CO2e). Suurimman siivun eli 42 prosenttia päästöistä lohkaisevat ruoka ja juoma, ja perässä tulevat yleisön matkat (36 prosenttia) sekä energia, jätehuolto ja materiaalit (22 prosenttia).

Hiilijalanjäljen laskenta kertoo, että HJK on vuoteen 2025 tähtäävässä tavoitevauhdissaan: vuosittainen hyvitys pienenee koko ajan, ja erilaisilla ympäristöystävällisillä valinnoilla ja energiatehokkuutta parantavilla teoilla päästöt ovat jo puolittuneet lähtötilanteesta.

”Hiilineutraaliusmatkan haaste on pitkäjänteisyys, koska asiat eivät muutu yhdessä yössä. Saamme Lumme Energialta tärkeää asiantuntijaosaamista, joka on auttanut selättämään haasteet ja viestimään teoista tehokkaasti”, kiittää Villman.

Lue lisää:  Energiajohtaja-palvelu auttaa tarttumaan oikeisiin kehityskohteisiin

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

19.12.2023 | uutinen

Hirvensalmen aurinkopuistohanke etenee toteutukseen

Hirvensalmen aurinkopuiston rakentaja Solarigo Systems Oy on tehnyt hankkeesta investointipäätöksen. Aurinkopuiston rakentaminen alkaa vielä vuoden...

18.12.2023 | blogi

Miten yrityksen tai tapahtuman hiilijalanjälki lasketaan?

Lumme Energia auttaa laskemaan yritysten tai organisaatioiden hiilijalanjälkeä kansainvälisten standardien mukaan. Lumme Energia on apuna myös...

19.10.2023 | aurinkosähkö

Lumme Energia aurinkoenergian salkunhaltijana Suomen suurimmassa aurinkopuistossa Kalajoella

Lumme Energian sisaryhtiö Solarigon rakentama Suomen suurin aurinkosähköpuisto valmistui Kalajoelle tänä syksynä. Aurinkopuisto on osa Juurakko...