Geonova tarjoaa kiinteistöille maalämpöä palveluna ja tukee siirtymää puhtaampaan energiantuotantoon. Energiajohtaja-palvelusta Geonova saa asiakkailleen ammattilaisten hoitaman sähkösalkun, mikä auttaa yritystä tarjoamaan maalämpöä asiakkailleen kilpailukykyiseen hintaan.
Geonova on vuonna 2022 perustettu suomalainen energia-alan yritys, jonka asiakkaita ovat suurten kiinteistöjen omistajat. Geonovan operatiivinen johtaja Harri Paatiala kertoo, että Geonovan palveluiden avulla asiakkaat voivat siirtyä maalämpöön riskittömästi.
”Me mahdollistamme yrityksille, taloyhtiöille ja julkiselle sektorille helpon ja turvallisen siirtymisen maalämpöön ilman alkuinvestointeja.”
Maalämpö tarvitsee sähköä toimiakseen
”Hinta, jolla myymme lämpöä asiakkaille, riippuu myös sähkön hinnasta”, Paatiala selittää. Siksi se, että Geonova saa sähköä kilpailukykyiseen hintaan, heijastuu heidän omaan kasvuunsa ja toiminnan ennustettavuuteen.
Ammattimaisesti hoidettu sähkönhankinta on osa Geonovan palvelua ja auttaa yritystä tarjoamaan maalämpöä kilpailukykyiseen hintaan.
Sähköenergian kumppaniksi valikoitui hiljattain Lumme Energia, joka tulee muun muassa huolehtimaan Geonovan asiakkaiden sähkösalkunhoidosta.
”Autamme Geonovaa saamaan energian hinnan vakaaksi, jotta heidän on helpompi hinnoitella palvelunsa”, avainasiakkuuspäällikkö Jukka Melonen Lumme Energialta tiivistää.
Geonovan sähkönhankinnan erityispiirre on, että maalämpöasiakkaiden kulutus ja tarpeet voivat vaihdella paljon. Toisille vakaa sähkönhinta määräajan on tärkeintä, toiset haluavat hallita pitkän aikavälin hintariskejä, ja jotkut suosivat pörssisähköä.
Kumppanuutta ja opastusta sähkömarkkinoiden toimintaan
Geonova on valinnut Lumme Energian Energiajohtaja-palvelukokonaisuuden. Energiajohtaja yhdistää energiajohtamisen palvelut yhdelle luukulle, auttaa yritystä hallitsemaan energiakustannuksiaan ja pienentämään energiankäytöstä syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä.
Energiajohtaja-palveluun kuuluu oma asiakasportaali, joka on geonovalaisten käytettävissä milloin vain esimerkiksi raportointiin.
”Me käytämme Energiajohtaja-portaalia myös myynnin työkaluna. Sieltä saamme ajantasaisen tiedon sähkön hinnasta ja tiedämme, millä hinnalla voimme tehdä asiakkaalle tarjouksen”, Paatiala kertoo.
Lumme Energia on käytännönkin tasolla auttanut Geonovaa jakamalla asiantuntijuuttaan.
”Myyjillemme on annettu sähkömarkkinakoulutusta, jotta he osaavat kertoa asiakkaille tarkemmin, miten sähkömarkkinat toimivat ja miten asiakkaat voivat itse vaikuttaa siihen, millaiseksi maalämmön hinta muodostuu”, Paatiala kuvailee.
Paatialan mukaan asiantuntijuus, kumppanuus ja palvelu erottivat Lumme Energian kilpailijoista. Vaikka yhteistyö ja asiakkuus onkin vasta alussa, Paatialalla on jo vahva luottamus Lumme Energiaan.
”Luotamme siihen, että tällaisia kumppanuuksia rakentamalla saadaan hyvä lopputulos kaikille.”
”Energiajohtaja-portaalista saamme ajantasaisen tiedon sähkön hinnasta ja tiedämme, millä hinnalla teemme tarjouksen maalämmöstä asiakkaalle.”
Harri Paatiala - Geonova
Vastuullinen energiankäyttö kiinnostaa sekä Geonovaa että Geonovan asiakkaita
Maalämpö on tuotantomuotona päästötön tapa lämmittää kiinteistöjä. Geonovan tavoite on vähentää Suomessa polttoon perustuvaa lämmöntuotantoa ja tukea puhdasta siirtymää. Geonova tarjoaa asiakkailleen mielellään päästötöntä tai kokonaan uusiutuvasti tuotettua sähköä maalämpöpumppujen energiaksi.
Geonovan pääomistaja on kansainvälinen CBRE Investment Management, jonka vastuullisuustavoitteet vaikuttavat myös Geonovan toimintaan.
Melonen kertoo, että Lumme Energian salkunhoitajat voivat tehdä Geonovan salkkuun hintakiinnityksiä päästöttömälle sähkölle, jolloin sähkölle saadaan alkuperätakuut osoituksena sen puhtaasta alkuperästä.
Kiinteistöt kuin lämpöakkuja – maalämmölläkin osaksi reservimarkkinoita
Yksi kiinnostavimmista yhteistyön mahdollisuuksista on Geonovan asiakkaiden osallistaminen reservimarkkinoille. Maalämpöä käyttävät kiinteistöt voivat osallistua sähkön kysynnän ja tarjonnan tasaamiseen vähentämällä tai lisäämällä hetkellisesti sähkönkulutustaan.
”Maalämpötekniikalla on hienoa potentiaalia joustaa sähkönkulutuksessa ja hyödyntää sähkön markkinahinnan vaihteluita”, Melonen sanoo.
Energiajohtajaan kuuluva kysyntäjouston ratkaisu Optimointipalvelu palvelee monen kokoisia yrityksiä. Joustokyvykkyydestä on mahdollista saada reservimarkkinatuottoja.
Reservimarkkinat, kuten muutenkin energiajohtaminen, on pitkäjänteistä työtä. Sekä Paatiala että Melonen kertovat, että tavoitteet ja odotukset ovat korkealla. Kahden erilaisen energiayhtiön yhteistyö sujuu hyvin, koska molemmilla on samankaltaiset tavoitteet niin asiakkuuksissa kuin yhteiskunnassa.
26.5.2025
Sopisiko Energiajohtaja-palvelu sinunkin yrityksellesi? Ota yhteyttä yritysmyynti@lumme-energia.fi niin jutellaan lisää!