Reka Kaapeli Oy - Sähkön hankinta on riskienhallintaa ja jatkuvaa vakauden hakemista

Takaisin

Reka Kaapeli seuraa sähkön markkina-arvon kehittymistä ja varautuu muutoksiin Lumme Energian laadukkaan markkinainformaation avulla.

Vihreä lippu liehuu kolmen tehdasrakennuksen katolla Hyvinkäällä, Riihimäellä ja Keuruulla. Lippu kuuluu Reka Kaapelille, täysin suomalaisomisteiselle kaapelinvalmistajalle. Yritys on kuulunut suomalaisen kaapelinvalmistuksen eturintamaan jo yli puolen vuosisadan ajan, eikä syitä tarvitse kaukaa etsiä.

Reka hyödyntää tuotannossa nykyaikaisia tuotantomenetelmiä ja -teknologiaa, joiden ansiosta kaapeleita syntyy teollisuuden, rakentamisen, sähkönsiirron ja televerkkojen tarpeisiin. Kuten monelle muulle valmistavan teollisuuden toimijalle, myös tälle sinivalkoiselle teollisuusyritykselle sähkö on tärkeä osa liiketoimintaa: ”Kaapelituotantoon kuuluu olennaisena osana metallisen johtimen valmistuksen lisäksi myös paljon muovin ekstruusiotuotantoa, joten sähkö on olennainen tuotantotekijä ja yritystoiminnan mahdollistaja”, kertoo Reka Kaapelin tuotantojohtaja Jari Henttonen.

Arvot ja ympäristövastuu yhteistyön pohjana

Lumme Energian ja Reka Kaapelin yhteinen taival on saanut alkunsa yli kuusi vuotta sitten. Yhteiset tavoitteet ja arvot valoivat toiminnan perustan ja ovat tukeneet yritysten yhteistyötä: ”Meille on tärkeää, että Rekan arvot asiakaslähtöisyys, luotettavuus ja yhteishenki kohtaavat Lumme Energian arvojen kanssa”, huomauttaa Jari Henttonen.

Vihreän lipun tavoin Reka Kaapeli liputtaa myös vihreälle energialle ja ympäristövastuulle. Yritys pyrkii omassa toiminnassaan vastuullisuuteen ja kehittämään tuotteita, jotka kuormittavat luontoa ja ympäristöä mahdollisimman vähän: ”Meillä on sertifioidut laatu-, ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmät. Ympäristöasiat ovat olennainen osa nykyaikaa ja tärkeä kriteeri hankinnoissamme”, toteaa Henttonen.

Markkinatietoa, kulutusdataa ja ennakointia

Sähkömarkkinoiden seuranta ja markkinoiden toimintaan reagointi ovat avainasemassa, sillä Reka Kaapelin tehtaat ja erilaiset konttoritilat kuluttavat vuosittain noin 18 gigawattituntia sähköä. Tehtaiden suuren sähkönkulutuksen vuoksi sähkön hankinta on tuotantojohtajalle arkipäivää: ”Sähkön hankinnassa saamme suuren avun Lumme Energian asiantuntijoilta ja yhteyshenkilöltämme. He pitävät meidät ajantasalla sähkön markkina-arvosta. Erityskiitosta he ansaitsevat myös monimutkaisen sähkömarkkinalain hallitsemisesta”. Lumme Energian yhteyshenkilö on Henttosen tavoitettavissa tarvittaessa ja kahvipöydän ääressä käydään läpi tulevaisuuden näkymät kahdesti vuodessa.

Lumme Energian asiantuntijat seuraavat sähkön markkina-arvoa tarkasti ja muutokset, tulevaisuuden näkymät sekä maailman tapahtumat huomioidaan analyysejä tehdessä.  Markkina-arvon seurantaan hyödynnetään erilaisia mittareita, joiden avulla saadaan jalostettua pitkälle vietyä markkinainformaatiota. ”Teen päätöksiä Lumme Energialta saadun markkinainformaation pohjalta.  Arvostan Lumme Energian pitkälle jalostettuja datapohjaisia sähkömarkkinan analyysejä”, kertoo Henttonen.

Riskien minimointia ja vakauden hakemista

Lumme Energian tarjoamalla informaatiolla Reka Kaapeli on pystynyt varautumaan sähkön kulutuspiikkeihin paremmin sekä optimoimaan kulutustaan ja kustannuksiaan – parempi ennustettavuus on mahdollistanut matkan kohti vakaampaa toimintaa ja vähentänyt riskejä huomattavasti.

Vuosien varrella Lumme Energia on osoittautunut luotettavaksi kumppaniksi ja toimintaa on kehitetty hyvässä yhteistyössä. Reka Kaapelin tulevaisuus näyttää siis valoisalta, sillä rinnalla seisoo kumppani,joka ymmärtää heidän sähkönhankinnan tarpeensa ja osaa tarjota relevanttia markkinainformaatiota päätöksenteon tueksi – tämä kaikki vihreitä arvoja unohtamatta.
Reka Kaapelin vihreä lippu voi siis jatkossakin liehua ylväänä tehdasrakennusten katolla.

Faktalaatikko:
Reka Kaapeli on suurin suomalaisomisteinen kaapelinvalmistaja, jolla on toimipisteitä seitsemässä maassa. Reka Kaapelin markkina-alue on Suomen ohella Pohjoismaat, Baltia ja Venäjä. Kaapelia Reka on tuottanut vuonna 2017 yli 48 000 kilometriä ja toimittanut kaapelia yli 28 300 tonnia.
Perustamisvuosi: 1961
Sijainti: Pääkonttori Hyvinkäällä, tehtaat Hyvinkäällä, Riihimäellä ja Keuruulla.
Henkilöstön määrä: noin 250
Kotisivut: www.reka.fi

 

 

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

15.02.2024 | uutinen

Lammin Ikkuna panostaa uusiutuvaan EKOenergiaan hiilineutraaliusmatkallaan

Lumme Energia tukee Lammin Ikkuna Oy:tä vastuullisuustyössä. Luotettava, asiantunteva ja monipuolinen energiajohtamiskumppani pitää huolen siitä,...

09.11.2021 | uutinen

Mipro Oy etenee ilmastotavoitteissa vaihtamalla päästöttömään sähköön

Päästöttömään CO2-vapaaseen sähköön vaihtaminen on konkreettinen teko, joka tukee ilmastotavoitteita. Energiayhteistyössä Lumme Energian kanssa Mipro...

24.09.2021 | asiakastarina

Lapin Luontolomat hyvitti kelkkasafareiden hiilijalanjäljen

Lapissa luonto ja vastuullisuus ovat yhä tärkeämpiä asioita sekä palveluja tuottaville yrityksille, että heidän asiakkailleen. Matkailijat voivat nyt...