Lumme Energian uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävänsä

MBA, MMM, Tapo Lehtoranta aloittaa työnsä Lumme Energian toimitusjohtajana. Lehtorannalla on liki kahdenkymmenen vuoden kokemus energia-alalla eri tehtävissä. Lumme Energia saa Lehtorannasta vetäjäkseen kokeneen ja innovatiivisen toimialan uudistajan.

Julkaistu: 30.4.2018 12.55

Lumme Energia käynnisti toimintansa syyskuun alussa 2017. Yhtiö on kahden etelä-savolaisen energiayhtiön, Suur-Savon Sähkön ja Etelä-Savon Energian, omistama ja valtakunnalliseen kasvuun tähtäävä sähkön vähittäismyyntiyhtiö. Tapo Lehtoranta luotsaa Lumme Energiaa kohti valtakunnallisia markkinoita toukokuun alusta alkaen.

”Lumme Energian liiketoiminnassa on paljon minulle entuudestaan tuttuja asioita, mutta toisaalta uusi organisaatio, uusi kulttuuri ja uusi brändi tuovat paljon uutta. Odotankin innolla töiden aloittamista Lumme Energiassa. Energia-alalla tapahtuu tällä hetkellä paljon ja Lumme Energia uutena valtakunnallisena, mutta samaan aikaan paikallisena brändinä, on erinomainen avaus haastaa sähköyhtiöiden perinteisiä toimintamalleja ja profiloitua asiakasta lähellä olevaksi uudistuvaksi kumppaniksi energia-asioissa”, Tapo Lehtoranta arvioi uutta tehtäväänsä.