Mikä on kulutuslasku?

Laskutus tapahtuu todellisen mitatun sähkönkulutuksen mukaan jälkikäteen. Laskuttamiseen tarvittava kulutustieto saadaan sähkön käyttöpaikan etäluettavalta sähkömittarilta. Mittarista ja tietojen välittämisestä vastaa paikallinen verkkoyhtiö.

 

Kuluttamasi sähkö näkyy laskulla kilowattitunteina eikä mittarilukemia enää näy laskuilla. Voit seurata kulutustasi sähköisessä OmaLumme-palvelussa.

Kulutukseen perustuva laskutus voi aiheuttaa suuriakin vaihteluita sähkölaskun suuruuteen. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa talvipakkasella kulutus ja siten myös laskun suuruus on huomattavasti suurempi kuin kesällä.

Lumme Energia laskuttaa sähköstä valtakunnallisen aikajaksotuksen mukaisesti seuraavasti:

  • Yleissähkö: sähkö on aina samanhintaista
  • Yösähkö: päiväenergia ma-su klo 7-22, yöenergia ma-su klo 22-07
  • Vuodenaikasähkö: talviarki energia 1.11.-31.3. ma-la klo 7-22, kaikkina muina aikoina kulutettu energia on muuta aikaa.

Laskutukseen käytettävät tuntitiedot ovat aina vuorokauden vaihteesta siten, että esimerkiksi toukokuun tuntitiedot ovat laskulla aikaväliltä 1.5. klo 00:00 – 31.5. klo 23:59.

Jos siirtotuotteesi aikajaksotus poikkeaa edellä olevasta, voivat verkkoyhtiösi ja sähkön myyjän (Lumme Energia) laskutusperusteet poiketa ajallisesti toisistaan.