Sähköautoilu Etelä-Savossa

Takaisin

Sähköautoilu on kasvattanut suosiotaan viime vuosina, mistä kertoo tasainen sähköisten voimalinjojen kasvu rekisteröintitilastossa. Vaikka sähkö ei vielä muodostakaan isoa osaa uusien autojen markkinasta Suomessa tai maailmalla ylipäätään (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kuten Norja ja Hollanti), panostavat autovalmistajat tällä hetkellä tuotekehityksessä nimenomaan sähköisiin voimansiirtolinjoihin.

  • Suur-Savon Auton merkeistä kaikki ovat tiedottaneet tuovansa sähkökäyttöisiä autoja valikoimiin aivan lähitulevaisuudessa. Nissan on ollut tässä asiassa edelläkävijä, sillä Leaf-sähköautoa on myyty Suomessakin jo useita vuosia, kertoo Suur-Savon auton myyntipäällikkö Aleksi Musakka.

Nissan Leaf on alla myös Lumme Energian asiakaskilpailun voittajalla, Jyrki Heikkilällä. Jyrki voitti viime vuoden lopulla arvonnan, ja sai käyttöönsä Uuden Nissan Leaf -sähköauton vuodeksi.

  • Olen kyllä yllättynyt, miten mukavaa sähköautoilu onkaan. Ajotuntuma on todella miellyttävä, varsinkin sähkömoottorin tarjoama vääntö heti ensimetreiltä ja auton hiljaisuus kaupunkiajossa ovat tehneet vaikutuksen.

Nissan Leaf onkin Suomen sekä Euroopan suosituin sähköautomalli. Auto on moneen tarpeeseen riittävän iso, kuten vaikkapa kesäloman mökkireissuun Suomen mökkimaakuntaan, Etelä-Savoon. Moni mökkeilijä kuitenkin vasta haaveilee sähköautoiluun siirtymisestä. Ennakkoluuloja ja vastaamattomia kysymyksiä nousee esille, kuten ettei autoa kenties saa ladattua mökillä tai ettei auton kantama riitä mökille ja takaisin. Lumme Energia on pitänyt huolen, että Etelä-Savostakin löytyy latausasemia, aina Rantasalmelta Kuorttiin ja Kangasniemeltä Savonlinnaan. Kaikki Lumme Energian latausasemat ja niiden tarkemmat tiedot löytyvät Lumme Lataus -sovelluksesta, joka jokaisen sähköautoilijan kannattaakin käydä lataamassa puhelimeensa. Tarkemmat ohjeet ja linkit eri sovelluskauppoihin löydät kätevästi täältä.

Useimmille mökeille Etelä-Savossa, jonne tie vie, vie myös sähkölinja. Näin ollen sähköauton saa ladattua samalla, kun latailee omia akkujaan laiturin nokassa. Esimerkiksi Nissan Leafin saa ladattua täyteen ihan normaalista 230 voltin pistorasiasta. Aikaa se toki vie, 10 ampeerin virralla helposti vuorokaudenkin. Toisaalta harvoin akku on täysin tyhjä, kun perille päästään. Useimmissa tapauksissa riittääkin, että virta riittää ainakin lähimmälle latausasemalle. Ja mikäs kiire meillä on pois, kun vihdoin on päästy mökin rantaan rauhoittumaan? Kevään työrupeaman uuvuttamien akkujen lataaminen vaatii usein paljon pidemmän kuin vuorokauden mittaisen levon.

Myös monet Etelä-Savon matkailualan toimijat haluavat palvella sähköautolla asioivia asiakkaitaan. Kesälomareissua suunnitellessa voi hyvin ottaa yhteyttä tulevaan majapaikkaan ja kysellä mahdollisuutta sähköauton lataamiseen. Yritykset haluavat palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin ja useimmissa kohteissa onkin jo latausasema asennettuna, vaikka siitä ei tietoa netistä löytyisikään. Ajantasaisin tieto Lumme Energian latausasemista Lumme Lataus -appin lisäksi löytyy Charge&Drive -verkoston karttapalvelusta. Näiden lisäksi Sähköautolijat Ry ylläpitää Latauskartta.fi -palvelua, mistä löytyy myös yritysten omia julkisia latausasemia, kuten vaikkapa suositun kesälomakohteen, Rantasalmen Järvisydämen kaksi Type 2- latauspistoketta tai Lohikosken Myllyn latauspaikka Sulkavalla.

Vakituisesti Etelä-Savossa asuville julkiset latausasemat eivät ole yhtä lailla tärkeitä, kuin ohikulkumatkalla oleville tai kesäasukkaille. Tuorekin sähköautoilija kuitenkin kertoo, että on hyödyntänyt julkisia latausasemia vieraillessaan Mikkelissä.

  • Mikkelin Toriparkkia on tullut hyödynnettyä paljon, kun auton saa kätevästi ostosten ajaksi lataukseen, Heikkilä kertoo. Kauppapaikkaa ei kuitenkaan tarvitse valita latausaseman takia, sillä Leafin vajaan 300km ajomatka riittää mainiosti päivittäisiin ajoihin.

Heikkilä asuu Ristiinassa, n. 20km ajomatkan päässä Mikkelistä ja omisti auton jo ennen kilpailua. Hetken hän harkitsi jo oman dieselautonsa myymistä. Auto löytyy kuitenkin vielä kotitilan pihalta.

  • Mietin hetken, että luovun kokonaan dieselistä, mutta tarvitsen vetokoukkua vielä jonkin verran omissa ajoissani, eikä sitä vielä valitettavasti saanut Nissaniin.

Tilanne on tämänkin suhteen jo parantunut, sillä moneen uuteen sähköautomalliin vetokoukku on tullut saataville. Kuljetuskyky on ollut kantaman lisäksi se suurin kysymysmerkki sähköisistä kulkineista kiinnostuneille.

Kotilatausta sähköautoilijan kannattaa helpottaa kiinteästi asennettavalla kotilatausasemalla. Myös Heikkilän kotitalon seinään tullaan asentamaan kotilatausasema. Kerromme tarkemmin kotilatausaseman eduista ja asennuksesta sekä kustannuksista myöhemmin ilmestyvässä jutussa kotilataamisesta. Lyhykäisyydessään sähköauton kotilatausasemalla voidaan varmistaa turvallinen ja valvottu, nopeampi lataaminen kaikissa tilanteissa. Autojen mukana tulevia 230 voltin pistokkeella varustettuja latausjohtoja ei ole suunniteltu jatkuvaan latauskäyttöön, vaikka se valitettavan yleinen käytäntö onkin.

Vaikka latausasemaverkostomme on luontaisestikin harvempi kuin pääkaupunkiseudulla, missä suuret vesistöt eivät rajaa tiestöjä ja asutus on tiheämpää, on sähköllä autoilu turvallista ja vaivatonta myös Etelä-Savossa. Kuten aina sähköautolla liikuttaessa, hyvä ennakointi ja latauspaikkojen suunnittelu tekevät reissusta huomattavasti jouhevamman. Lumme Lataus -applikaatiolla on helppo tarkistaa latausasemien tilanne jo ennakkoon: onko pistokkeita vapaana, onhan tolppa toiminnassa ja sopiihan laturi myös minun sähköautooni. Tervetuloa sähköautoilemaan Etelä-Savoon!

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

10.11.2022 | blogi

Sähköauton lataus työpaikalla – Lue kaikki veroeduista

Yritykset voivat nyt tarjota työntekijöilleen sähkökäyttöisen käyttöetuauton tai oman sähköauton latausta verovapaana työsuhde-etuna. Tämä...

19.05.2022 | blogi

Sähköautojen latauspisteet yrityksissä lisääntyvät vauhdilla

Sairaalaparkki on Mikkelin keskussairaalan yhteydessä sijaitseva moderni parkkitalo. Lumme Energia asensi vuonna 2021 Sairaalaparkkiin...

18.02.2022 | blogi

Sähköauton pikalataus on tien päällä tarpeen – mutta mitä se maksaa?

Pikalaturilla sähköauton akkuun saa nopeasti paljon virtaa. Pikalataus on kätevää etenkin pitkällä ajomatkalla, mutta pikalatureiden harkitsematon...