Pesuohjelman päätyttyä

Takaisin

Pesua kaipaava sukkapari laitetaan pesukoneeseen, jossa sukat pyörivät iloisesti pesuaineiden huuhdellessa ne puhtaiksi. Pesuohjelman lakattua ja vaahtokuplien hiljalleen kadotessa sukat muun pyykin ohella nostetaan kuivausrumpuun. Kuitenkin toisinaan sukkaparista vain toinen jatkaa matkaa eteenpäin toisen jäädessä pesukoneen syövereihin.

Yhteiseen kotiin muutto on kuin sukkaparin matka pesukoneen pyörteisiin. Elämä on onnellista, mutta toisinaan tiet jatkuvat syystä tai toisesta eri suuntiin. Kuin myös sukkapari toisinaan eroaa toisistaan, yhtä lailla parisuhteen päättyessä yksi luku elämää voi tulla joskus tiensä päähän. Kahden ihmisen erilleen lähteminen on vaikea päätös, ja on myös pohdittava yhteisen kodin tilanne sekä tavaroiden jako tasapuolisesti. Kuka saa kodin viihdekeskuksen, kenelle kuuluu divaanisohva? Miten jaetaan kattilat? Erotilanteessa muuttajan ostoslista voikin olla pitkä. Kannattaa myös muistaa muuttajan vinkit, jotka löytyvät kätevästi tästä.

Se pesukoneeseen jäänyt toinen sukka saa edelleen sähköä, eikä linkous lopu kesken.

Myös yhteisen sähkösopimuksen päättäminen kannattaa tehdä yksissä tuumin ja solmia molemmille oma sopimus eri osoitteisiin. Tämä onnistuu saman puhelun aikana soittamalla Lumme Energian asiakaspalveluun, p. 029 1800 056 . Voit hoitaa asian myös osoitteessa www.lumme-energia.fi/sahkosopimus, jossa chat auttaa sinua mielellään. Näin toimien se pesukoneeseen jäänyt toinen sukka saa edelleen sähköä, eikä linkous lopu kesken. Aamukahvienkin keitto luonnistuu taas entiseen malliin, nyt vaan kahdessa eri osoitteessa.

Tee sähkösopimus, jotta linkous ei lopu kesken

Tee sähkösopimus
Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

23.02.2024 | uutinen

Energialähettiläämme Aku Partanen kävelee alle kymmenen kilometrin matkat

Lumme Energian energialähettiläs, kilpakävelyn Suomen mestari Aku Partanen ei hevillä hyppää autonrattiin. Alle kymmenen kilometrin matkat sujuvat...

18.01.2024 | uutinen

Energialähettiläs Ida Hulkko haastaa lisäämään kasvisruokapäiviä viikkoon

Lumme Energian energialähettiläs, kilpauimari Ida Hulkko panostaa arjessaan kestäviin valintoihin. Pitkän radan EM-mitalisti ei tuhlaa vettä sen...

29.12.2023 | blogi

Aurinkopaneelien asennus omakotitaloon – Ota nämä asiat huomioon!

Harkitsetko aurinkopaneelieita omakotitalon katolle? Jos omakotitalon katolle paistaa kesäkuukausina jatkuvasti aurinko, voi kodinomistajaa alkaa...