Laskutuksessamme tapahtuu muutoksia helmi - maaliskuussa 2018

Sähköenergia ja sähkön siirto laskutetaan 1.3.2018 alkaen eri laskuilla. Jatkossa tulet saamaan Lumme Energialta sähköenergiasta laskun. Sähkön siirron laskuttaa oman asuinalueesi jakeluverkkoyhtiö.

Ylimääräinen tasauslasku helmikuussa

Muutoksesta johtuen tasaamme kaikki sähkönmyyntisopimukset 31.1.2018 päivälle. Tämä tarkoittaa isolle osaa asiakkaistamme sopimuksen normaalista laskutusrytmistä poikkeavaa yksittäistä laskua. Laskussa on tasattu kulutus tammikuun loppuun ja lasku tulee helmikuussa. Jatkossa laskut tulevat sopimuksen laskutusrytmin mukaisesti.

Erilliset laskut helpottavat energiakulujen seurantaa

Lumme Energian omaa liiketoimintaa ovat sähköenergian myynti sekä uusien energiaan liittyvien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen. Kun sähköenergia- ja sähkön siirtolasku tulevat erillään, sinulla on nyt aiempaa parempi mahdollisuus seurata sähkösopimuksesi kilpailukykyä.

E-laskusopimukset päättyvät

Aikaisemmat e-lasku- ja suoramaksusopimukset, jotka on tehty joko Suur-Savon Sähkölle tai Etelä-Savon Energialle, päättyvät. Maaliskuusta alkaen laskuttajana on Lumme Energia ja sopimus tehdään Lumme Energialle.

Muutoksesta johtuen Suur-Savon Sähkölle  ei voi enää tehdä sähkölaskuaiheella e-laskusopimuksia. Uuden valtuutuksen voit tehdä Lumme Energialle, kun olet saanut maaliskuussa tai myöhemmin laskun Lumme Energialta. Käytäthän viimeisimmän laskun tietoja e-laskua tilatessasi.

 

Osuuspankin asiakkaat

Jos olet Osuuspankin asiakas, siirrämme olemassa olevat e-lasku- ja suoramaksusopimukset Lumme Energialle sellaisenaan. Sinun ei tarvitse tehdä mitään.

 

Nordean asiakkaat

Jos olet Nordean asiakas, lähetämme sinulle automaattisesti uuden e-laskuehdotuksen verkkopankkiisi Lumme Energian nimissä. Olemassa olevat suoramaksusopimukset siirrämme Lumme Energialle.

 

Muiden pankkien asiakkaat

E-laskuasiakkaille lähetämme automaattisesti uuden e-laskuehdotuksen verkkopankkiisi Lumme Energian nimissä. Ehdotus lähetetään helmikuun puolessa välissä ja hyväksymällä ehdotuksemme 26.2.2018 mennessä e-laskutukseen ei tule katkoksia.

 

 

Suoramaksusopimukset muuttuvat - saat lisätietoja kirjeitse

Jos sinulla on ollut suoramaksusopimus, lähestymme sinua kirjeitse. Suoramaksuja ei valitettavasti voi muiden kuin Osuuspankin ja Nordean osalta uusia muuten kuin asioimalla pankin konttorissa.

Toimi näin, jos saat paperilaskun

Jos saat paperilaskun maaliskuussa, tee e-laskusopimus verkkopankissasi. E-lasku astuu voimaan heti seuraavasta laskusta alkaen. Tilaa e-lasku näin:

  • Kirjaudu verkkopankkiisi ja valitse pankista riippuen "E-lasku", "E-laskusopimukset" tai "Tee e-laskusopimus".
  • Hae laskuttajaksi Lumme Energia Oy
  • Täytä verkkopankin pyytämät tiedot laskun maksamiseen liittyen. Laskun tunnistetieto on viimeisimmän laskun viitenumero
  • Saamme pankilta ilmoituksen e-laskun käyttöönotosta. Tämän jälkeen paperilaskun lähetys loppuu ja lähetämme laskut suoraan omaan verkkopankkiisi

 

Laskun maksamiseen liittyvät tiedot sekä yhteystiedot muuttuvat 1.3.2018 alkaen

Laskun maksutiedot, tili- ja viitenumerot muuttuvat 1.3.2018 alkaen. Samassa yhteydessä myös laskujemme ulkoasu muuttuu.

Muistathan maksaa laskun aina viimeisimmän laskun mukaisilla maksutiedoilla! Tässä kannattaa olla erityisen tarkkana, jos olet tallentanut verkkopankkiin maksupohjan sähkölaskuille. Maksamalla laskun oikeilla tiedoilla vältyt turhilta muistutuskuluilta.

Laskun maksamiseen liittyviin kysymyksiin vastaa Ropo Capital 1.3.2018 alkaen

Jos tarvitset apuja laskun maksamiseen liittyen tai sinun on tarve sopia esimerkiksi sopia maksusuunnitelmasta, Ropo Capitalin asiakaspalvelu palvelee sinua

Puhelimitse: 09 2315 0462, arkisin klo 8-20 ja lauantaisin klo 10-15

Sähköpostitse: energia@ropocapital.fi

Laskun sisältöön liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee edelleen asiakaspalvelumme numerossa 0800 90110, arkisin klo 8-18.

Mikä Lumme Energia?

Lumme Energia syntyi 1.9.2017 Etelä-Savon Energian ja Suur-Savon Sähkön yhdistäessä sähkönmyyntinsä uuteen suomalaiseen moderniin ja kehittyvään sähkönmyyntiyhtiöön.